Päivittäiset arkistot: 14/07/2012

Töiden alkaminen piiiiitkän loman jälkeen alkaa olla jo ihan ovella. Vilkaisu vaatekaappiini ei ollut kovin rohkaiseva: sieltä löytyi enemmän pois lahjoitettavaa kuin päälle puettavaa. Oli siis aika ryhtyä tuumasta toimeen ja huristella itselle muutama vaate. Alkujaan minun piti tehdä harmaaraidallisesta kankaasta jotain ihan muuta. En kuitenkaan uskaltanut ihan kylmiltään lähteä saksimaan epäilyttävää kaavaa Metsolan kankaasta, joten tein testiversion tästä Jättirätin trikoosta. Kavensin Ottobre 5/2011 -lehdestä löytyvää raglanhihamallia vyötäröltä, vaikka kaavat ovat jo valmiiksi kokoa 34. Nyt tämä istuu kuitenkin päälläni haluamallani tavalla. Metsolan bambikankaan kaverina on Jättirätistä ostettua mustaa interlocktrikoota, kaula-aukko on kantittu mustalla resorilla. Viimeinen on Ompeluelämää-ryhmän ns. tissitunika. Tosin näillä tisseillä sen etuliitteen voi yhtä hyvin jättää pois 🙂 Pilkoin siis joitain vuosia sitten ompelemani (epäonnistuneen) kesämekon palasiksi ja kokosin siitä tällaisen. Aika kätevää 🙂 Kaavat on piirretty vastaavanmallisesta paidastani, ja niissä on jonkin verran parannuksen varaa…

1/1