Päivittäiset arkistot: 11/08/2012

Tästä kirahvikankaasta piti tulla Bubble Pocket -tunika, mutta kas, kun mallailin kaavoja kankaalle, totesin, ettei kangas tule millään riittämään siihen. Jätin siis paitaprojektin hautumaan muutamaksi päiväksi. Sitten eräänä päivänä näin Facebookin OE-ryhmässä ihana ilman kaavoja tehdyn topin ja tein päätökseni. Kuten olen niin monen monta kertaa aiemminkin todennut, ei väsyneenä (krapulasta puhumattakaan) pitäisi lähteä ompelemaan. Tällä kertaa ensin mainittu aiheutti applikoidun pallon niskaan ja ryppyiset olkaimet, jälkimmäisen tuhot on jo korjattu näkymättömiin. Etutasku piti tehdä selän pallon kaveriksi – ja onhan se oikeasti ihan käytännöllinenkin 🙂 Muutoin toppi on tehty käyttäen mallina kahta vanhaa hihatonta toppia. Skootterikankaan ostin alkujaan itselleni, mutta kuinkas kävikään. Rakas mieheni yllätti minut taas kerran ja vihjasi tykkäävänsä kankaasta. Lisäksi sain rivien välistä kuulla, etten ole ommellut hänelle ikinä mitään, vaikka harva se päivä huristelen jotain itselleni tai Vilholle. Tänä aamuna tein sitten tämän Vilhon päiväunien aikana vanhaa teepaitaa mallina käyttäen.

Tämän ihanuuden kankaat löytyivät äidin kangaskaappien uumenista. Oikestaan minun piti tehdä vain testitunika ilman taskuja, mutta sitten päätin, että kai siitä voi kokonaisen käyttövaatteenkin tehdä.. Ihan kauhea tämä ei minusta ole, sillä kehtasin sen jo töihinkin laittaa, vaikka äitini puhuikin tästä siivouspaitana 🙂 Käytin tässä samoja kaavoja kuin edellisessäkin Bubblessa, mutta pidensin kaavoja vyötärön paikkeilta pari kolme senttiä, kavensin mallia entisestään ja muutin hihansuut hihoihin sopiviksi. Aikamoinen kuosi, eihän tähän muuta voi sanoa 🙂

2/2