Päivittäiset arkistot: 16/11/2013

Törmäsin Facebookin ihmeellisessä maailmassa junasukkien ohjeeseen ja päätin kokeilla niitä. Näitä on näkynyt blogeissa ja käsityöryhmissä jo pitkään, ja niiden on kehuttu olevan erinomaisia käytössä. Ohjeen sain täältä. Molemmat on neulottu Woolilla, petroolinvärisissä on 10 silmukkaa per puikko, vaaleissa 8. Vaaleat ovat minusta aivan vastasyntyneen kokoa. Toivottavasti Aviatrix-myssy on yhtä aikaa sopiva, vaikka himpun verran isolta se noiden vieressä näyttää. Nämä valmistuivat jo iät ja ajat sitten, mutta en ole päässyt päivittelemään mitään muuton takia. Myös vauvalahjapostaus on luvassa lähiaikoina, kunhan lahja ehtii saajalle ensin, etten pilaa yllätystä 🙂 Keskeneräisten pino vain kasvaa ja joululahjat on kokonaan tekemättä. Viime vuonna jäi joulukortit lähettämättä juuri joulun alle sattuneen sairaalareissun takia, onko nyt sitten joululahjojen vuoro jäädä valmistumatta? Toivottavasti syy olisi tällä kertaa positiivisempi 🙂

1/1