Päivittäiset arkistot: 31/05/2014

Kärsin kauheasta retroähkystä. En halua ommella retrovärisiä vaatteita. ”Jouduin” retroilemaan vielä eilen, kun osallistuin Savawayn haasteeseen (päivitys tulossa lähiaikoina), mutta tänään sain jo helpotusta tilaani. Tänään oli valmistujaispäivä, ja mekin kävimme juhlimassa yhtä tuoretta ylioppilasta. Aamulla kuitenkin tajusin, ettei nuorimmaisella ole mitään päälle pantavaa. Eipä siinä auttanut kuin ommella jotain 🙂 En tiedä, mitä peitetikkikoneelleni on tapahtunut, mutta se on toiminut moitteettomasti jo monta päivää! Käsittämätöntä! Vaatteita valmistuu kuin liukuhihnalta! (Kumpa joku jaksaisi myös kuvata ja blogata kaiken 😉 ) Liivi ja housut on molemmat ommeltu Majapuun joustocollegesta. Ihania molemmat 🙂 Raitaresori on myös Majapuulta. Liivin kaava on Ottobresta, mutta en muista mallia. Housut ovat Ottobren (1/2013) Tiikerit. Lisäsin niihin ommellut prässit, pidensin lahkeet ja lyhensin resorit. Mä tykkään ihan valtavasti!

1/1