Päivittäiset arkistot: 16/02/2015

Kummipojalle toivottiin synttärilahjaksi mustia collegehousuja. Koska liikkumavaraa jäi näinkin vähän työn suunnittelulle, tein mitäs muutakaan kuin mustat collegehousut! Vähän niissä on piristeenä neonvihreää, samaa kuin joululahjaksi tekemässäni collegepaidassa. Näistä taskuista tuli niin makeat, että haluaisin tuollaiset omiinkin housuihini! Kaava on Ottobren Ooby Dooby (4/2012) koossa 134. Omalle pikkuvintiölleni tein lopusta mustasta tähticollegesta ja mustasta joustocollegesta tähtipaidan. Tähden mallin ja ompeluohjeen katsoin Made for Apes -blogista, kiitos siitä! Tämä on tehty jollain nimeämättömällä paitakaavalla reiluun 110-kokoon. Hartiaan leveyttä tuli liikaakin, mutta onneksi myös helmassa ja hihoissa on pituutta, joten tämä menee vielä jonkin aikaa. Yleensä en kelpuuta kännykkäkuvia tänne missään koossa tai muodossa, mutta menkööt tämän kerran. Tässä siis sovituskuvaa:

Ihan jokaiseen hyväntekeväisyystempaukseen en ole ehtinyt osallistua, mutta nämä eri syöpäjärjestöjen keräykset ovat sen verran lähellä sydäntä, että niihin koitan mahdollisuuksien mukaan tehdä jotain. Tällä kertaa tein Sylva ry:n hyväksi järjestettyyn huutokauppaan tällaisen karvakorvapipon. Mallin pipoon piirsin itse. Päällisen karvan sain kaupanpäällisenä ostaessani yhden toisen kankaan ja vuorin college löytyi omista (lähes loputtomiksi toteamistani) varastoista. Korvien kohdalle ompelin tilkut PUL-kangasta tuulensuojaksi. Ihanan pupupipo lähtee lähipäivinä postitse uudelle omistajalle. Toivottavasti se on mieluinen ja sopiva 🙂

2/2