Pihaa, kierrätysompelua ja vaippoja

Pihaa, kierrätysompelua ja vaippoja

Kesä on kulunut taas isoksi osaksi pihatöiden parissa. Muutama isompi projekti on vielä kesken, mutta laitan niistä kuvia, kun valmistuvat – toivottavasti vielä ennen talvea. Vaippojen taustalla näkyy viimeisintä kaivuutyötä. Minä olen hionut ja maalannut huonekaluja sekä kaivanut pihaa, mies on tehnyt grillikatokselle seinät ja ovet. Nyt meillä onkin siis pihassa grillikatoksen sijaan noin 20-neliöinen pihamökki, meidän oma kesämökki. Uimaankin on sopiva matka, kun allas on vieressä terassilla! Ja mikä tärkeintä, yöksi pääsee nukkumaan omaan sänkyyn. Joku ehkä jo arvasikin, etten oikeasti ole ollenkaan kesämökki-ihminen, mutta minusta on ihanaa saada kesämökki kotipihaan!

Sain vihdoin tehtyä vaipat. Ostin kankaat, kun Eino oli muutaman kuukauden ikäinen. Siitä on nyt yli vuosi, luultavasti puolitoista. Tai vähän enemmän. Nyt ne ovat tässä, sopivat ja valmiit käyttöön! Ompelin myös pitkät pätkät retrokuvioisia joustofroteita taittoimuiksi. Ehkä nyt ei niin paljoa haittaa se, ettei tämä juniori ole vielä valmis olemaan vaipaton kuten veljensä oli hänen iässään.

Kasvimaan kaivoimme keskelle nurmikkoa vasta alkukesästä, mutta hyvin on satoa silti tullut. Nämä kuvat ovat jo jonkun viikon vanhoja, punaherukat on jo poimittu pois ja keitetty mehuksi, mustat ja vihreät ovat kypsiä ja odottavat poimijaa.

Sain vihdoin valmiiksi myös kylpytakin Vilholle. Edellinen alkoi jo olla lyhyt, joten se siirtyi veljelle. hihat ovat taas pitkät, mutta olkoot. Tein tämän epäonnistuneesta imetysmekosta 🙂

4 comments

Parempi myöhään kuin ei tekis ollenkaan! Vaippahousut on hienot, jos niin voi sanoa suojavarusteista. Kylpytakki makee ja riittävästi kasvunvaraa, se on kasvaville aina plussaa. 🙂

Kiitos, vaippahousuista tuli mieleen, että olen tehnyt myös läjän harkkahousuja! Pitäisi tehdä ne kaikki valmiiksi ja kuvata tänne. Niistä olisi mahdollista julkaista myös kaavat, kun olen itse piirtänyt ne.

Makeet vaipat ja kylpytakki kanssa! Se onkin niin kivaa, kun saa itse viljelemien kasvien sadosta nauttia. Sen parempaa lähiruokaa ei olekaan :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *