Päivittäiset arkistot: 09/09/2015

Blogini tarina alkoi jo vuoden 2010 heinäkuussa, kun perustin blogin käyttäen alustana WordPressiä. Aloin tuolloin myös odottaa esikoistani, enkä usko näiden kahden kahden asian olleen täysin toisistaan irrallisia, vaikken raskautta blogin ensimmäisissä postauksissa mainostanutkaan. Vasta marraskuulta 2010 löytyy ensimmäinen vauvan tarvikkeisiin liittyvä kirjoitus. Alkujaan blogini oli kai tarkoitus olla jonkinlainen nettipäiväkirja tai life style -blogi. Ensimmäiset bloggaukseni ovat aiheiltaan sekalaisia. En oikeastaan tiennyt, lukiko kukaan muu kuin omat tuttavani kirjoituksiani.   Minulla oli raskausaikana lennokkaita suunnitelmia äitiyslomalle alkaen loistavasta ja aktiivisesta äitiblogista käsityöyrittäjyyteen. Vauvablogia en saanut ikinä aikaseksi, enkä jaksanut äitiyslomalla ommella juuri mitään edes omiin tarpeisiin. Itse asiassa blogin hiljaisin kausi ajoittuu juuri esikoisen syntymän jälkeiseen aikaan. Olin väsynyt ja masentunut, vauva oli vaativa. Kumpikaan meistä ei nukkunut sen enempää päivällä kuin yölläkään. Minulla ei juuri ole muistikuvia ensimmäisistä kuukausista vauvan kanssa, ja ne vähät, joita on, unohtaisin melkein mielummin. Alla oleva kuva kertoo mielestäni enemmän kuin sata sanaa.…

Lue Lisää

Eräänä päivänä Vilho toi mummin luota mukaan läjän vanhasta matosta purettua kudetta. Mummi oli katkaissut vanhan maton ja antanut välistä purkamansa kuteet Vilholle. Muutaman päivän ajan katselin, kun kuteista viriteltiin ties mitä esteitä ja koristeita ympäri taloa, mutta sitten kyllästyin kompastelemaan niihin. Minulla oli mielessä epämääräinen muistikuva matosta, joka oli tehty virkkaamalla ohuempaa lankaa tai narua kuteen ympärille, ja päätin kokeilla tekniikkaa. Löysin lanka-arkusta vajaan kerän merseroitua luonnonväristä puuvillankaa ja ryhdyin toimeen. Lanka ja kude kuluivat molemmat sopivasti loppuun, mutta eihän tästä mattoa tullut, sillä se jäi näin pieneksi. Matto muuttuikin siis pöytäliinaksi, sillä se sopii täydellisesti olohuoneemme vihreisiin tekstiileihin – jotka tosin eivät näy kuvassa. Merseroidun langan ansiosta muuten hyvin karkessa ja paksussa liinassa on silkkinen hohto. Tämä onnistuikin täysin yli odotusten! Yksi katastrofi tällekin matkalle mahtui. Päätin nimittäin silittää valmiin liinan. En kuitenkaan tullut ajoissa ajatelleeksi, että 70-luvun matonkude on luultavasti keinokuitua. Liinassa on nyt siis varsin karhea…

Lue Lisää

2/2