Päivittäiset arkistot: 02/11/2016

Syksyn mittaan on ollut paljon juttua koulu- ja päiväkotikuvausten hinnoitteluista. Menemättä asiaan sen syvällisemmin päädyimme ottamaan itse kuvia lapsista. Heillä on siis päiväkodin virallinen kuvaus huomenna, mutta hinnoittelusta johtuen emme aio ottaa niistä kuvista kovinkaan montaa. Koska lapsista ei ole viime vuosina teetetty kuvia mummeille tai kummeille, ajattelimme, että olisi kiva saada joku kuva annettua, sillä muutamat ovat niitä jo kyselleet. Kotona kuvaaminen ei kuitenkaan ole ihan niin helppoa kuin voisi kuvitella. Järjestelyt vievät aikaa ja tilaa, mutta suurin ongelma on tuttu kuvaaja. Kun kuvaajana on oma isä tai äiti, kuvattavat pistävät koko tilanteen ihan leikiksi. Nämä kuvat on otettu karkkipalkalla. Lupasin siis lapsille karkkiaskit, kun olemme saaneet heistä riittävästi hyviä kuvia! Mutta sitten näihin paitoihin. Tein ensin Einon tilkkupaidan. Siihen on käytetty kaikki loppu sininen Ryhmä Hau -kangas, mikä kaapista löytyi. Sampan kuva paidan miehustassa on applikoitu ja kirjottu siihen. Isommat palat applikoin kankaasta, pienet kuviot kirjoin käsin, kun…

Lue Lisää

1/1