Kategoria-arkistot: t-paita

En tuossa yhtenä yönä meinannut saada nukutuksi, kun mielessä pyörivät mahdolliset värivaihtoehdot karhupaitaa varten. Laatikossa lojunut punainen trikoo oli kuin olikin juuri samaa sävyä karhukankaan punaisen kanssa ja – ennakkosuosikkina – se valikoitui pohjaväriksi. Koska varastossani ei ole loputtomasti erivärisiä trikootilkkuja, piti applikointikuvio valita olemassa olevien värien mukaan. Eilen illalla applikaatio näytti vielä ihan täydelliseltä, mutta eihän se sitä enää ole.. Silmät katsovat mihin sattuu, eikä tuo ”kuva kivasti toisessa reunassa” toiminutkaan niin kuin ajattelin. Nyt se näyttää siltä, kuin se olisi ollut tarkoitus laittaa keskelle muttei olisi ihan osunut. Päällä paita näyttää paljon paremmalta. Tosin Vilho ahdistui applikoidusta kuvasta. Ensimmäinen puoli tuntia paidan pukemisen jälkeen kului kuvan venyttämiseen ja paidan kiskomiseen pois päältä. Tosi kiva siis…. Kaava on sama kuin aiemmissa teepaidoissa tai pyjaman paidoissa, miten vain. Malli on tällä hetkellä ihan paras. Menee päälle ilman neppareita ja istuu nätisti hoikalla pojalla.

Sain viime viikonloppuna tällaisen Tutan t-paidan kaveriltani. Paita oli kokoa 130, mutta kokoisekseen todella pieni, ihan perus t-paita kuitenkin siis. Aloitin muokkauksen purkalla paidasta hihat irti. Sen jälkeen kavensin vartalo-osan ja ompelin paidan takaisin yhdeen osaan. Tosi söpö kesämekko siitä sitten tuli 😀 Vähän mä mietin, että pitääkö tuo säästää suoraan serkkutytölle! Mutta ehkä Vilho voi kuitenkin kesällä juoksennella kotipihassa tuo päällään…?

22/22