Etusivu » Yhden koululaisen tarina

Yhden koululaisen tarina

Luin pari viikkoa sitten ammatillisesti todella kiinnostavan Elina Tuomen ja Minja Koskisen Toisin tehty -kirjaa, jossa käsitellään tasa-arvoa suomalaisessa peruskoulussa. Kirjan teemojen lisäksi tasa-arvoon kuuluu myös yhtäläinen mahdollisuus opiskella turvallisesti ja terveellisesti. Tämä on monessa suomalaisessa koulussa mahdotonta vaihtelevista syistä. 

Omassa kotikunnassani kiinteistöjen ongelmat on pitkään lakaistu maton alle. Tai oikeammin tiettyihin agendoihin sopivissa kohteissa ongelmia on suurenneltu ja toimiin, kuten esimerkiksi koulun sulkemiseen, on ryhdytty pikaisella aikataululla, toisissa toimintaa on jatkettu senkin jälkeen, kun oireilijoita on paljon ja ongelmat tutkimuksissa todistettuja. 

Poikani on nyt kolmanteen luokkaan mennessä aloittanut koulun, esikoulu mukaan luettuna, neljässä eri koulussa ja ryhmässä. Esikoulun hän kävi Nousiaisissa Nummen koulussa, 1. ja 2. luokan Paijulan koulussa, 3. luokan syksyn Henrikin yhtenäiskoulussa ja nyt hän on Kirkonpiirin koulussa. Nousiaisten kouluista hänellä on jäänyt kokematta vain kunnan toisessa päässä sijaitseva Valpperin koulu.

Poikani aloitti Kirkonpiirin koululla 20. tammikuuta 2021.

Kotimme on sijainnut koko ajan samassa paikassa, eikä kunnassa ole käytössä kouluunottoalueita. Syyt koulujen vaihtoon ovat niin huonossa kiinteistöjen hoidossa kuin kunnan päätöksissäkin. 

Ongelman todellinen laajuus ja absurdius paljastui minulle vasta viime syksynä, kun lapseni siirtyi juuri remontoidun kyläkoulun lakkauttamisen jälkeen keskustan yhtenäiskouluun. Keskustan koulussa on siis ilmeisesti jo vuosien ajan ollut sisäilmaongelmia, joista on kuitenkin vaiettu tarkoin. Syksyllä vanhempainillassa meille kerrottiin, että koulu on täysin kunnossa, vaikka jo tuossa vaiheessa koulusta oli siirretty pois sisäilman vuoksi voimakkaasti oireileva lapsi.

Oman lapseni oireilu alkoi toisella kouluviikolla. Syyslomalla olo helpotti, mutta koulun taas alkaessa tilanne räjähti käsiin. Lapsi ei voinut enää olla oireettomana koulussa kahta päivää pidempään. Huoleeni lapsen terveydestä ei vastattu eikä poissaoloihin puututtu asianmukaisesti. En kuitenkaan luovuttanut vaan jatkoin eri tahojen pommittamista viesteillä, puheluilla ja sähköposteilla.

Samaan aikaan tein opettajana isoilla tuntimäärillä töitä ryhmille, joissa aina osa oli etä- ja osa lähiopetuksessa. Näyttötöiden arvioinnit venyttivät työpäivät aamusta iltamyöhään ja tuntisuunnitelmia tein viikonloput. Rämmin päivät sumussa ja nielin oman itkuni iltaisin, kun lohdutin lasta, joka ei hengenahdistukseltaan ja yskältään pystynyt nukkumaan edes puoli-istuvassa asennossa.

Tiukka asenne ja päättäväisyys asian hoitamiseksi auttoivat, ja lapseni pääsi vihdoin tammikuun loppupuolella aloittamaan koulunkäynnin toisessa koulussa. Siirrosta tehtiin julkinen viranhaltijapäätös, joka tosin oli nähtävillä kunnanvirastolla vain kolmen tunnin ajan yhtenä arkiaamuna. Käytännössä siis tämäkin tapaus vaiettiin näkymättömäksi.

Miksi kirjoitin tämän tekstin nyt?

Suomi on täynnä homekouluja ja kouluja, joissa on muita sisäilmaongelmia. Millaisen laskun yhteiskunta maksaa kaikista ylimääräisistä astmadiagnooseista ja millainen tulevaisuus on ihmisellä, joka altistuu homeille tai muille sisäilman ongelmille jo lapsena? Missä hän voi opiskella, asua tai työskennellä, kun oireita tulee jo lyhyestä oleskelusta ongelmakiinteistöissä?  

Toivon jokaiselle tällaisessa tilanteessa taistelevalle valtavasti voimia! Jokainen lapsi on oikeutettu opiskelemaan terveellisessä ja turvallisessa koulussa, ja jos se ei toteudu, jokaisella aikuisella on velvollisuus puuttua tilanteeseen! 

Haluan tällä kannustaa myös muita vanhempia tarttumaan ongelmiin varhaisessa vaiheessa ja hoitamaan ongelmaa, ei vain seuraamuksia. Opettajien kädet ovat monesti sidotut, sillä taustalla on pelko työpaikan menettämisestä tai vähintään oman työskentelyn vaikeutumisesta. Ainoat, joilla tällaisessa tilanteessa on mitään valtaa ja mahdollisuuksia puuttua ongelmiin, ovat vanhemmat. Niin kauan, kun vanhemmilla ei ole osaamista, halua tai kykyä puuttua asioihin, mikään ei muutu. Yksin ei kuitenkaan kukaan saa suuntaa muutettua.

Mieheni on koonnut kyläkoulumme viimeisten vuosien vaiheita blogiinsa. Kannattaa käydä lukaisemassa myös se.

YLE Perjantain dokumentti Kyläkoulun hautajaiset Areenassa

Nousiaisissa 29.1.2021

Back to top