Lainassa olleesta Ottobresta (jonka numeron olen onnellisesti unohtanut) löytyi näin kivojen kesäpöksyjen malli. Vaihteeksi koko oli taas vähän liian iso. Nää taitais olla oikean kokoiset ensi kesänä… Tai sitten näistä(kin) pitää noita nappeja siirtää vähän.
Kankaan ostin yli vuosi sitten Jättirätistä kaukalopussia varten. Valitsin siihen kuitenkin toisen kankaan, ja tämä jäi ikään kuin ylimääräiseksi. En osannut kuvitella tuosta mitään itselleni, joten päätin, että oranssi kukkakangas sopii mitä mainioimmin pienelle pojalle. Lisäksi nappikokoelmasta löytyi ihanat isot punaiset napit.
Kangasta jäi vielä sen verran, että tekisi mieli tehdä oranssi lippislakki. Sellaiselle ois oikeasti tarvettakin. Näitä shortsipukuja on jo …ainakin viisi 🙂