Hurrrjille Merrrirrrosvoille!

Hurrrjille Merrrirrrosvoille!

Toivottavasti merirosvopaita ei ole liian lapsellinen 5-vuotiaalle kummipojalleni. Paketista ei edes tule pehmeä, kiitos puuseppämieheni, joten voi olla, että se jopa avataan ihan mielellään 🙂 Ajattelin nyt periaatteistani poiketen paljastaa tämän joululahjan blogissa, vaikka säästänkin muut jouluun. Tähän pakettiin tulee muutakin mukaan, joten se ei nyt ole niin tarkkaa.

Toinen paita on siis kokoa 122 ja toinen 98. Isompi on kummipoika-serkkupojalle ja toinen omalle pojalle. Ainut ero paidoissa on se, että isommassa on selkämyskin pääkallokangasta, kun pienemmässä selkä on raitakangasta. Myös applikaatiot ovat vähän erikokoisia. Merirosvopaitojen pääkallo- ja raitakangas ovat Fabriinasta, applikointi on valkoista collegea, joka on epäilemättä Jätti-Rätistä peräisin. Olen aivan hullaantunut applikointiin sen jälkeen, kun kokeilin ensimmäisen kerran (kunnollista) kaksipuoleista tukikangasta. Ihan mieletöntä, miten helpoksi joku asia voikin muuttua, kun on oikeat välineet!

Tämä toinen setti syntyi ikään kuin sivutuotteena. Olin kuvitellut ostaneeni iki-ihanaa Ikasyrin leijonatrikoota pyjamaan, mutta eihän siitä tullutkaan kuin pelkkä paita ja sekin vain juuri ja juuri. Kävin jo netissä napsuttelemassa lisää kangasta, mutta sitten päätin kaivaa kangasvarastoni läpi vielä kerran. Varastosta löytyikin Michasilta tilaamaani tähtikangasta, joka oli täsmälleen sävy sävyyn leijonien kanssa.

Sekä merirosvopaidoissa että leijonapyjamassa tikkaukset ovat vähän rumat. Saumurini teki tenän ja se on nyt maahantuojalla huollossa. Lainakoneina minulla on äitini saumuri ja ompelukone – molemmat epäilemättä 80-luvulta… En siis ole vielä löytänyt täysin sopivia säätöjä kaksoisneulalle, joten tikkaukset ovat vähän niin ja näin.

3 comments

En usko ollenkaan, että nuo pääkallot olisivat liian lapsellisia 5-vuotiaalle! Tein itse joskus keväällä samasta kankaasta 5- ja 7veelle paidat ja molemmat tykkäs toooosi paljon! Eiköhän tästäkin tule tosi pidetty, kun on niin hurja 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *