Kategoria-arkistot: Korteniemi

Aamu käynnistyi valtavalla allergiakohtauksella, sillä en ollut muistanut syödä antihistamiineja eilen (enkä ehkä toissapäivänäkään). Aluksi ajatus rukiin puintiin lähtemisestä tuntuikin siksi melkein pelottavalta. Lähdimme kuitenkin aamupäivällä Korteniemen perinnetilalle Tammelaan. Automatkan aikana histamiinit alkoivat jo purra ja Forssan lähestyessä henki kulki jo. Korteniemen perinnetilalla oli tänään ohjelmassa perinteinen rukiin leikkuu. Saapuessamme Korteniemeen taivaalta tihuutteli kuitenkin vettä. Tupa oli täynnä soppaa ja puuroa maistelevia talkoolaisia ja turisteja sadetta pitämässä. Savusaunan lämmittäminenkin oli vielä kesken, joten saunomisellakaan ei voinut päivää aloittaa. Päädyimme sitten jonon jatkona kahvittelemaan kunnon pannukahvit mustikkapiirakan kera. Rukiin leikkuuta odotellessa kävimme pienellä pihakierroksella. Huussin takaa löytyikin komean kokoisia kanoja ja pari kukkoa. Kunnioitusta herättävän suuret kanat käyskentelivät pihan perällä vapaasti, vain kukko oli niitä siellä paimentamassa. Aidan takana näkyi muutamia lampaita ja pari karitsaa päiväunilla, mutta vuohia tilalla ei tällä kertaa tainnut olla. Kaikki perinnetilan eläimet ovat vanhoja suomalaisia maatiaisrotuja. Samoin viljeltävät kasvit ovat perinteisiä vanhoja lajikkeita.  Ruispellosta löytyi myös…

Lue Lisää

1/1