Kategoria-arkistot: ruokalappu

Sekä äitini että mieheni toivoivat pojalle lisää ruokalappuja. Pul-jämistä syntyi sitten tällaiset pikalaput. Toisin kuin aiemmat nämä eivät ole kaksipuoleisia. En oikeastaan keksinyt mitään järkevää perustelua kaksipuolisuudelle. Eihän näitä nyt koskaan käännetä! Piparikukkalappu pääsi jo käyttöön ja kanttinauhat vähän vetivät ekassa pesussa kasaan, joten kovin edustavaa kuvaa siitä ei enää saanut.

Käynnistin uuden viikon ompelemalla Vilholle uuden ruokalapun. Norsut olisi voinut sijoittaa vähän paremminkin, nythän noista kokonaisista suurin osa on ylösalaisin. Tämäkin on ommeltu vain PUL-kankaasta. Edellinen PUL-kankainen ruokalappu on ehdoton suosikkimme, sillä sen voi huuhtaista helposti hanan alla, ja se kuivuu hetkessä. Kangas on myös pehmeää ja tietysti kivannäköistä 🙂

Tämän päivän pikkuprojekti oli uusi ruokalappu Vilholle. Kyllästyin totaalisesti siihen, että kaikki laput ovat koko ajan likaisia. Eikö siihen luulisi auttavan lappujen suurempi lukumäärä?! Ihan vakuuttunut tästä teoriasta en ole, mutta kokeillaan 🙂 Sekä nurja että oikea puoli ovat pul-kangasta. Edellisessä versiossa taustalla oli collegekangasta, mutta se ei toiminut lainkaan. Kankaat kutistuivat erilailla pesussa, eikä lappu pysynyt siistinä. Se myös kuivui pesun jälkeen turhan pitkään. Näistä kumpaakaan ongelmaa ei pitäisi tässä uudessa lapussa olla.

3/3