Pitsiä hartioille

Pitsiä hartioille

Aika monta viikkoa sain kulutettua tämän pitsihuivin seurassa, mutta tulihan se lopulta valmiiksi – eikä päivääkään liian myöhään! Huivi on neulottu Novitan Tico Tico -langasta, jota löysin muutaman kerän syksyllä Citymarketin alelaarista. Huiviin kului yksi kokonainen kerä ja pikkupätkä toisesta kerästä. Hintaa tälle tuli siis pari kolme euroa, jos sitäkään. En edes muista enää, mitä nuo langat maksoivat.

Liukuvärjätty lanka arvellutti vähän, mutta ihan jänskä tuosta tuli. Varmaan näyttää vielä paremmalta käytössä, kun huivi on käärittynä päälle. Huivia neulottiin kolmeen suuntaan ja yläreuna virkattiin, joten liukuvärit vaihtavat muutamaan kertaa suuntaa 🙂

Näin jälkikäteen ajatellen olisin voinut valita helpomankin mallin. Vaikka tuo oli periaatteessa ihan yksinkertainen, moneen suuntaan neulominen vaati sen verran ajattelutyötä, ettei samaan aikaan oikein voinut esimerkiksi katsoa televisiota..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *