Voi ei, Munamies!

Voi ei, Munamies!

Selvitetään heti alkuun, että EN ole itse Munamies-fani! En edes katso Putousta, josta tämäkin hahmo on peräisin.

Tein Muniksen 5-vuotissyntymäpäivälahjaksi kummipojalle, joka sen sijaan on Munamies-fani – tai toivottavasti on vielä.. Ainakin vielä alkuviikosta aiheesta oli muistaakseni juttua.

Ohje tähän löytyi Suuri Käsityö -lehdestä, mistäpä muualtakaan.. Olin juuri ajautumassa umpikujaan lahjapohdintojeni kanssa, syntymäpäiväkutsut kummittelivat ihan ovella, enkä kertakaikkiaan keksinyt mitään järkevänpuoleista lahjaa pojalle, jolla on jo suunnilleen kaikkea. Etsiessäni itselleni tunikan kaavoja sattui eteeni tämä ohje, ja asia olikin sitten sillä selvä.

Teknisena tietona kerrottakoon, että lanka on Novitan Tenneseetä, ja Munamiehen virkkasi kevyesti valmiiksi yhden päivän aina lapsenhoidon lomassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *