Polkupaita

Polkupaita

 Valmistuihan tämäkin sitten viimein! Ostin langat Citymarketin alekorista muistaakseni joskus kevättalvella (vai olikohan se jo syksyllä..). Lanka on siis Novitan Polku ja värit ovat porkkana ja punajuuri. Vajaa kaksi kerää tähän kului, joten ainakaan siinä mielessä arvokkaasta neuleesta ei ole kyse.. Vaivan arvo onkin sitten ihan jotain muuta 🙂

Malli on 6/2010 Modasta, eikä muuten ollut mikään helpoin mahdollinen! Kuvio sinänsä oli yksinkertainen, mutta kuviota oli seurattava tarkkaan ruutupiirroksesta neuleen alusta loppuun. Pikkuletit ja keskikuvio eivät menneet mitenkään erityisen kivasti yhteen, vaan ne kulkivat eri rytmeissä.

Ostin keriä kolme, kaksi punajuurta ja yhden porkkanan. En ollut varma, riittäisikö tähän kaksi kerää, joten aloitin kerien vaihtelun heti alussa. Yhdenväriset kerät olisivat kuitenkin hyvin riittäneet, mutta toisaalta oranssi ja vihreä ovat enemmän minun värejäni kuin violetti, joten ehkä tämä oli hyvä valinta. Yksi kokonainen kerä tätä kuitenkin vielä jäi..

Paita tuntui jossain vaiheessa todelliselta ikuisuusprojektilta, kun sain yhdessä illassa pari kierrosta valmiiksi. Lisäksi tätä neuloessa hajotin kahdet pyöröpuikot.. Mutta onhan tämä sentään kaunis, ja mikä parasta, se jopa mahtuu päälleni 🙂

2 comments

onpas kaunis paita! Ensin sotkin polun puroon, ja mietin et onpas kyllä puro riittoisaa kun vain 2 kerää riitti… mut sit hoksasin et nyt puhutaankin POLKU-langasta… 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *