Retrotakki syksyksi

Retrotakki syksyksi

Vanha kirpparilöytöpöytäliina sai uuden elämän syystakkina. Olin pyöritellyt ajatusta mielessäni jonkin aikaa, mutta uskallusta liinan leikkelyyn ei tahtonut löytyä. Ompeluelämää-ryhmästä sain kuitenkin vinkkiä hyvästä takin mallista ja ryhdyin tuumasta toimeen.

Tein takin koossa 92, ja se on vielä vähän reilu. Kaavat ovat Ottobren Reindeer Safarista, mutta huppu on muutettu hiippamalliksi. Ompelin takkiin aluksi vuorin vaaleasta tikkikankaasta, mutta se osoittautui liian jäykäksi ja paksuksi. Purin vuorista hihat ja vaihdoin ne ohuemmaksi mustaksi tikkikankaaksi. Huppu on vuoritettu ruskealla trikoolla.

Rinkulavetimiset vetoketjut löytyivät Jättirätin laarista. Ostin niitä kolme, vaikka ne olivat lyhyitä ja sopivat vain taskuihin. Lisäksi ostin 35 cm:n alhaalta aukeavan vetoketjun. Pitkästä ketjusta piti ottaa pari senttiä mittaa pois, joten siitä sai samalla kätevästi vaihdettua vetimen rinkulaversioksi.

Pöytäliinasta kului tähän vain puolikas, joten aineksia olisi vielä toiseen samanmoiseen ja suunnilleen samankokoiseen. Voi olla, että sitä riittäisi vähän enemmän A-malliseenkin, mutta ihan varmaksi en nyt osaa sanoa. Jos halajat tällaista, niin kannattaa ottaa yhteyttä pian 🙂 Olen vielä heinäkuun loppuun asti lomalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *