Keltainen kirahvisetti

Keltainen kirahvisetti

Kirahvikankaan jämistä syntyi vielä Vilholle paita ja pipo – ja hyvätpä syntyivätkin! Ensikokeilussa tämänaamuisessa muskarissa vaatteet keräsivät katseita ja vähän kehujakin. Kysyttiinpä jopa, myynkö näitä jossain.

Kirahvipaita (OB 6/2011, Toy Dog) oli odotellut työpöydällä kasausta jo jonkin aikaa. Minulla ei kuitenkaan ollut sen enempää sopivaa keltaista kuin ruskeaakaan resoria. Kesällä ostamani tummanruskea resori osoittautui kotona suklaanruskeaksi pippurinruskean sijaan, eikä se ole nyt sopinut oikein mihinkään. Pippurinruskeaa resoria myyvistä verkkokaupoista otetaan siis vinkkejä vastaan…

Eilen illalla ompeluhuonetta siivotessani törmäsin aiemmin ompelemiini velourhousuihin, jotka odottivat vyötärökuminauhaa. (Niissä käyttämäni Jättirätin lörppöresori ei riitä pitämään housuja ylhäällä.) Olin heittänyt puolitekoisen paidan kyseisten housujen päälle. – Ja siitä se ajatus sitten lähti… Huomasin, että paita housut sopivat vallan erinomaisesti yhteen ja keksin kokeilla paitaan punaista resoria! Ainakin kotoa löytyvistä vaihtoehdoista tämä oli ehdottomasti paras.

Ruttupipo on vähän liian pitkänmallinen. Leikkasin tämän valmistumisen jälkeen kaavasta (OB 4/2012) reilun pätkän pois, etten tee toista yhtä isoa pipoa. Muuten tämä kaava on mitä mainioin. Alkujaan minun piti tehdä Me&I-solmupipon mallilla pipo, mutta siinä kangasta olisi jäänyt käyttämättä oudon mallisia suiroja, joille ei olisi ollut mitään käyttöä. Tällä kaavalla sain kaiken ihanan kankaan hyötykäyttöön 🙂

4 comments

Kivat nuo punaiset resorit,piristää kummasti 🙂 Itsekkin pitäisi vaan rohkeasti yhdistellä eri värejä……

Kiitos 🙂 Ensin aioin laittaa likaisenoranssit resorit, mutta onneksi keksin kokeilla tuota punaista. Liian helposti sitä laittaa aina sen tylsän vaihtoehdon. Jos kotoa olisi löytynyt pippurinruskeaa resoria, olisin laittanut sitä kokeilematta edes muita vaihtoehtoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *