Taikametsässä ensimmäistä kertaa

Taikametsässä ensimmäistä kertaa

Tein ensimmäisen retkeni Taikametsään eilen. Kaavat ovat Ottobresta (5/2012) vähän muokattuina. Pipo sen sijaan on suurennettu lasten koosta. Jossain vaiheessä projektia unohdin täysin, että minun piti värjätä tämä kangas! Mutta eipä tässä näin harmaanakaan mitään vikaa ole. Varmuuden vuoksi laitoin tähän kuitenkin harmaat resorit, joten värjääminen on periaattessa vielä ihan mahdollinen vaihtoehto, vaikka tuskin siihen enää päädyn. Musta kangas resorin alapuolella on minihame. En osaa kulkea pelkissä legginseissä ja tunikassa 🙂

Kaula-aukon rypytys oli jotenkin kettumainen. Koitin ensin rypyttää sitä vain kaavoihin merkityltä alueelta, mutta se oli ihan hölmönnäköinen, ja kaula-aukon yläosa rypyttyi itsekseen.. Niinpä päätin rypyttää reunaa pitkin matkaa säästäen isoimmat rypyt keskelle. Ompelin tuon kai kolmeen kertaan…

Samaan syssyyn valmistui myös kaksi paitaa pojalle. Meinasin ensin kohdistaa kissapaidan kuviot, mutta koska olin onnistunut leikkaamaan etu tai takakappaleen ihan hullusta kohdasta, olisi tähän yhteen paitaan tuhraantunut melkein koko kangas. Laitoin nuo nyt niin, ettei kohdistamattomuus satu ainakaan omaan silmään. Leijonat sentään tajusin asettaa jotenkin järkevämmin.

Taikametsä-jersey on Käpyseltä, Leijonat sekä keltainen jersey Ruotsista Kameleontilta ja Kioskikissa kangashamstereista ostettu. Leijonakangas yllätti iloisesti, sillä puolessa kankaasta leijonat ovat edestä päin, puolessa takaa. Tässäkin paidassa selkäpuolella leijonat seisovat selin 🙂

1 comments

Oi kuinka kivoja paitoja. Itsellä tuo taikametsä ahdistaa kaapissa. Miksi en ollut itse älynnyt värjätä sitä. Kiitos siis ideasta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *