Huopahattu ja rannekkeet

Huopahattu ja rannekkeet

Ihastuin lokakuussa 2010 uusimman SK:n (10/2010) huovutettuihin hattuihin ja kävin heti hakemassa kaupasta Wash+filz-it! -lankaa. Syystä tai toisesta – tai oikeastaan raskauden aiheuttaman väsymyksen vuoksi – hattu jäi kuitenkin neulomatta. Seuraavana talvena muistin taas langat, mutta huonosti nukkuva poika esti tämän projektin ajattelemisenkin.

Tänä syksynä tartuin puikkoihin ja aloin kutoa. En hetkeäkään uskonut, että tästä syntyisi mitään järkevää tai käyttökelpoista, mutta neulominen on (lähes aina) mukavaa ajanvietettä. Tein hatusta vähän mallia isomman, sillä olen keskimääräistä isopäisempi. Ensimmäisen huovutuspesun jälkeen hattu oli vain puolittain huovuttunut, joten heitin sen uudelleen koneeseen. Toisen kierroksen jälkeen hattu ja rannekkeet kutistuivat onnettoman pieniksi. Rannekkeet venytin väkivalloin ainakin paljaisiin käsiin mahtuviksi, ja hattu pääsi venymään Tupperware-kulhon päälle – mitä mainioin vinkki FB:n Neulonta-ryhmäläiseltä!

2 comments

Kiitos, tästä tuli minustakin aika hyvä. Nämä huovutustyöt ovat tällaiselle "luen ohjetta vähän alusta ja sovellan loput" -ihmiselle vähän haastavia, kun lopputulos on mitä sattuu 🙂 Edellisestä huopahatusta oli laakea ja leveä, ei yhtään hatun näköinen. Se oli juurikin Novitan Huopasesta neulottu. Vika ei ollut langassa vaan neulojassa 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *