Kevätpuuhia pihassa

Kevätpuuhia pihassa

Tässä syy siihen, etten ole juuri ehtinyt ompelukoneen ääreen. Vaikka talo on yli 20 vuotta vanha, pihassa ei ole juuri mitään. Sekin vähä, mitä täällä on joskus ollut, on hautautunut paksujen multakerrosten alle hoidon puutteen vuoksi. Olemme siis saaneet suunnitella pihan lähes kokonaan uusiksi. Viime kesänä kaivoin takapihan kiveyksiä esiin, tänä vuonna on luvassa sitä samaa mutta myös vähän uutta. Tässä ensimmäisenä sitä uutta.

Etupihamme on käytännössä varsin tyhjä. Kun ostimme talon, länsipuolella oli jokaisen ikkunan edessä iso tuija. Niistä viimeisen kaivoin ylös tänä keväänä. Nyt myös työhuoneesta näkee ulos. Tuijien tilalla on olohuoneen erkkerin edessä liljoja, ruusuja ja kärhö, keittiön ikkunan edessä pioneita ja tulppaaneja ja työhuoneen ikkunan edessä takapihalta siirretty ruusu sekä kesäkukkia. Käytävän toiselta puolelta kaivoimme nurmikon pois vähän reilun metrin leveydeltä. Ostimme torin kautta lisää graniittikiviä reunaan ja teimme nurmikon tilalle ”kukkapenkin”. Eihän siinä kukkia kasva vaan kolme kääpiövuorimäntyä ja kaksi sinikatajaa, joiden olisi tarkoitus peittää penkki sitten joskus. Kaatopaikalta haimme lavallisen mäntyhaketta. Johtolenkit odottavat pihavaloja, jotka meiltä käytännössä puuttuvat kokonaan. Viime talven selvisimme öljykynttilöillä ja lyhdyillä. Talomme on  katuvaloalueen ulkopuolella, ja täällä on melkoisen pimeää talvisin.

Takapihalla jatkoin viime kesänä kesken jäänyttä projektia. Viime kesänä siellä näytti tältä:

Kaivaessani tätä kasaa, huomasin, että koko vasemmanpuoleinen rinne on kivetty. Kaivoin sitä auki jonkin matkaa, laitoin alle vanhoja multasäkkien muoveja ja ladoin kivet takaisin. Myös alhaalta varsinaisen kivikon ulkopuolelta löytyi kehämäisesti aseteltuja suuria kiviä, jotka olivat hautautuneet ja painuneet maan sisään. Niitä löytyi lisää myös kauempaa rinteestä nurmikon alta. Kokosin kivet uudestaan kehäksi ja istutin särkyneen sydämen kehän keskelle. Kivikon yläosan, jossa ruusu oli kasvanut, peitin kokonaan kivillä.

Loppuun vielä pienet fiilistelyt pihan perältä.

4 comments

Upeat nuo graniittikivet kukkapenkkien reunassa ja muutenkin pihanne on jo upea. Minulla odottaa pihalla särkynytsydän paikkaansa. Se on niin kaunis kasvi:-) Työniloa puutarhahommiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *