Pitsiä kesäpäiviin!

Pitsiä kesäpäiviin!

Ostin tämän kankaan Ikasyrilta jo aikoja sitten, mutta en jotenkin osannut tehdä siitä mitään. Osasyynä oli se, että pihiyksissäni tilasin sitä vain 60 senttiä. Eihän se tuntunut riittävän mihinkään. Eilen lapset nukkuivat pitkästä aikaa yhtä aikaa pitkät päiväunet, ja aloin tuijotella kankaitani. Mallasin tätä ensin paidaksi, mutta totesin, etten halua tästä paitaa. Kangas oli jo lähdössä myyntikasaan, kun yhtäkkiä keksin kokeilla sitä hameeksi. 60-senttiä oli juuri sopivasti, kun vyötärön laski lantiolle ja helma oli kääntämättä. Eipä siis kuin ompelemaan.

En jaksanut alkaa selata mallilehtiä, enkä viitsinyt ihan vapaalla kädellä saksia tätä, joten kaivoin kaapista kaavakassin, joka sisältää iänkaikkisenvanhat kaavani. Vanhimmat ovat 90-luvulta. Rulla päällä luki ”suora hame”. Otin kaavan, leikkasin sen suikaleiksi ja kellotin helman. Ompelin hameen kasaan ja lisäsin helmaan alkuviikolla Jätti-Rätistä ostamani pitsin. Kankaasta jäi jäljelle muutama pikkupala. Ne suorastaan huusivat pääsyä yläosaksi. Kaapista löytyi kaveriksi kaksi palaa mustaa jerseytä ja paria erilaista pitsiä. Yläosan leikkasin käyttäen mallina ikivanhaa H&M:n toppia. Yläosa on koottu seitsemästä tilkusta ja pitsien alla on kappaleiden saumat.

Tänään oli pakko laittaa timantti-Palmrothit lähikauppaan jalkaan, kun oli näin kauniit vaatteetkin päällä!

3 comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *