Aloin neuloa sukkia muistaakseni juhannuksen tienoilla – tai sitten ne valmistuivat silloin. En enää muista. Kynsikkäitä neuloin pidempään tai pikemminkin harvemmin, ja ne valmistuivat tällä viikolla. Ajattelin vielä ommella näihin mätsäävän pipon, ja jotain voisi neuloakin, kun lankaa jäi vielä jäljelle.
Lankaa oli jäänyt aika iso kerä jäljelle joulukalenterisukistani, ja ajattelin, että se riittäisi vielä lyhyisiin. No, eihän se tietystikään riittänyt, vaan toisesta sukasta jäi puutumaan pieni pätkä kärjestä. Lanka oli kuitenkin yhä valikoimissa, joten ostin uuden kerän Prismasta. Kun sukat valmistuivat, minulla oli taas valtava kerä ylimääräistä lankaa. Kuten kuvista näkyy, toinen sukka ei ole ohjeen mukainen, sillä iso letti keskellä alkaa sukissa eri kohdasta. Huomasin virheen niin myöhään, etten enää viitsinyt purkaa sukkaa.
Uudesta kerästä neuloin vielä kynsikkäät samalla sukkien kuviolla. Unohdin neuloa joustinneuletta peukaloon, mutta se ei haitanne. Peukalo tuli myös vähän liian lähelle kuviota, ja kuvio kääntyy vähän liikaa toiselle sivulle. Muuten nämä ovat ihan hauskat. Ranteessa on pitkä joustinneule, ja kuvio on vain päällipuolella.