Farkut ja t-paita

Farkut ja t-paita

Havahduin tässä eräänä päivänä siihen tosiasiaan, ettei kaapista löydy kuin kahdet sopivat farkut. Loput ovat liian pieniä, liian suuria tai muuten sopimattomia. Osan olen ommellut itselleni joskus 1990-lopulla tai 2000-luvun alussa, enkä enää yksinkertaisesti halua käyttää niitä. Kaivoin siis lehtihyllystäni tutun Ottobren (5/2012) ja piirsin siitä Lady fit -farkkujen kaavat. Muutin farkkujen takakaarrokkeiden muotoa sekä takataskuja. Olen tehnyt kaavoilla jo useammat housut itselleni, mutta suurin osa niistä on äitiysmallisia.

Nämä on ommeltu Eurokankaan todella joustavasta farkusta, joka on nurjalta puolelta vaaleanpunaista. Punainen kuultaakin farkusta hiukan läpi, joten tein tikkaukset luumunpunaisella langalla. Kolikkotasku on Marimekon puuvillaa, samoin taskupussi, joka ei tosin näy mihinkään.

Paita on Aarrekidin trikoota, ja leikkasin sen ilman kaavoja vanhan paidan mallilla. Olen jemmannut tätä kangasta pitkään, mutta nyt vasta tajusin, ettei se riitä kunnolla pitkähihaiseen paitaan. Tein siitä siis mukaavaakin mukavamman löysän t-paidan. Pääntien on kantattu samalla kankaalla, hihoissa ja helmassa on vain taitteet. Tykkään kovasti näistä! Nämä ovat juuri sellaisia perusvaatteita, joissa on hyvä olla vaikka aamusta iltaan. Farkut olivat lisäksi hyvin edulliset, sillä niille tuli hintaa kokonaiset 11 euroa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *