Rakkaudella tehty, ylpeydellä pidetty

Rakkaudella tehty, ylpeydellä pidetty

DIY Stories -blogissa oli elokuussa haaste, jossa tarkoituksena oli tehdä kooste niistä omatekoisista vaatteista, jotka ovat päätyneet vakituiseen käyttöön. Aloin selata blogiani ja löysin kuvista paljon suosikkejani. Ensimmäinen on villakankainen jakku, jonka olen ommellut oletettavasti joskus 1990-2000-luvun taitteessa. Olen käyttänyt tätä todella paljon. Kuvaa tästä ei ollut, sillä en tosiaan pitänyt tuolloin blogia. Oman domaininikin (riinu.net) rekisteröin vasta vuonna 2006, tosin ”kotisivut” minulla oli ollut jo paljon aiemminkin, mutta ne eivät liittyneet käsitöihin millään tavalla. Jakku tosiaan mahtuu minulle yhä, vaikka kovin paksuja vaatteita ei sen alle mahdukaan! Vähän nuo alimmat napit kiristävät, mutta se lienee ymmärrettävää, sillä jakku on vähintään 15 vuotta vanha. Käänteet on helmaa lukuun ottamatta ommeltu koneella, mitä en enää tekisi, mutta kyllä tämä kelpaa silti yhä käyttöön.

Alla oleva kuva pääsi mukaan tuon pipon vuoksi. En muista, milloin neuloin sen, mutta sekin on ollut käytössä varmaan jo vuosikymmenen. Pipo on pesujen myötä huopunut vähän, ja on ihanan lämmin. Olen neulonut tämän kaveriksi myös kahdet kirjoneulelapaset. Pää näyttää kuvassa kummallisen muotoiselta, sillä tukkani on nutturalla pipon alla! 

Yksi yllättäjä on tämä Jätti-Rätin neulelaarista ostamastani keinokuitulangasta neulomani liivi. Neule on pysynyt yllättävän siistinä jo viisi vuotta. Väljä malli on monikäyttöinen ja hyvin onnistunut.

Tämä huivi oli alkujaan hirvittävän kutittava, ja kesti pitkään ennen kuin pystyin käyttämään tätä. Nyt se on kuitenkin jo pehmentynyt oikein mukavaksi, enkä juuri käytä muita huiveja.

Yksi ehdottomista suosikeistani trikoopaitojen osalta on tämä Taikametsä-paita. Malli on antanut mukavasti anteeksi pienet painonvaihtelutkin. Tästä kaavasta tuli luottokaavani pitkäksi aikaa.

Tietysti yksi suosikkini on tämä takki. Se on syy, miksi odotan joka vuosi syksyä ja kevättä! En noina vuodenaikoinen pidä juuri muita takkeja. Päässä on tässäkin kuvassa jo aiemmin mainitsemani pipo ja kaulassa supersuosikkini, villainen pitsihuivi.

Seuraavista kahdesta imetyspaidasta en olisi uskonut, että tulen käyttämään niitä vielä monen vuoden päästä. Imetys on loppunut ajat sitten, mutta nämä paidat ovat jääneet käyttöön. Kumpikaan ei minusta huuda imetyspaita, vaan näyttävät hyvinkin tavallisilta vaatteita.

Viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisimpänä on laukkuni, jonka ompelin lähes kokonaan kirrätysmateriaaleista. Tällä on valtava käyttöarvo ja tunnearvo. Nahka alkaa jo kulahtaa hyvästä hoidosta huolimatta ja puuvillakangas kulua puhki, mutta silti tämä on yhä lähes päivittäisessä käytössä.

Suurin osa suosikkivaatteista ja asusteita on näköjään joko harmaita tai pinkkejä! Yleensä pitkäaikaisiksi suosikeiksi päätyvätkin juuri neutraalimmat ja aikaa kestävät kuosit ja mallit. Poikkeuksen omassa kokoelmassani tekevät nuo imetyspaidat, joita olen käyttänyt poikkeuksellisen paljon.

1 comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *