Saateenkaaren tällä puolen

Saateenkaaren tällä puolen

Vilho rakastaa värejä ja värikkäitä vaatteita. Tämän kankaan hän valitsin Verson puodin valikoimista, kun olin tekemässä sinne ompelukerhotilausta. En ehkä olisikaan osannut valita näin riemukasta kangasta itse, mutta kivahan tästä kuitenkin tuli.

Ompelin paidan koulussa ompelutunnilla, kun varsinainen kurssityö alkoi jo olla valmis. Kaavana käytin Ottobren (6/2016) Dalmatian Rabbit -hupparista muokattua kaavaa. Kaulus on kokonaan pussiin ommeltu, eikä siinä ole näkyvissä saumanvaroja. Nauhojen tikkaus oli haastavaa, sillä nauhat on ommeltu pehmestä resorista, joka tykkäsi venyä ja luisua johonkin suuntaan koko ajan. Hihansuissa ja helmassa on samaa resoria. Taskun tähtivetoketju löytyi Jätti-Rätistä.

Paidasta tulikin lopulta iloisen värikäs hyvänmielen vaate, joka onkin valmistumisensa jälkeen kiertänyt suoraan pyykkinarulta takaisin päälle 🙂 Sellaisia vaatteita on aina ilo ommella, vaikka ne eivät olisikaan ihan viimeisen päälle äidin mieltymysten mukaisia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *