Puolijoukkuetelttani – jota kantotakiksikin kutsutaan – on nyt valmistunut! Nyt me pääsemme ulkoilemaan (ja shoppailemaan) kätevästi yksissä ulkovaatteissa. Vilhon pukeminen ja riisuminen olikin aiheuttanut minulle loputonta päänvaivaa. Erityisesti kaupungilla vaatetus muodostui ongelmaksi nyt ilmojen viiletessä. Ulkona vaatteita piti molemmilla olla reilusti, sisällä puolet piti taas saada riisuttua pois – tosi kätevää. Tässä teltassa matkustavat mukavasti sekä äiti että poika. Testikävelyllä Vilho lähinnä keskittyi syksyn värjäämiin lehtiin puissa 🙂
Takki on päältä säänkestävää laminoitua mikrokuitukangasta ja sisällä on tikkivuori. Mikrokuitukankaan tilasin Myllymuksuilta, mutta tikkikankaan hain taas kerran Jättirätistä. Takki on reilunkokoinen 38. Kevyellä trikoopaidalla takki jää valtavan kokoiseksi minulle, mutta toisaalta kylmemmällä ilmalla sen alle mahtuu vielä villapaitakin.
Takin kaavoihin törmäsin Suuri Käsityö -lehden numerossa 8/2008. Ohjeen mukaan kangasta piti ostaa 2,4 metriä, mutta minulle siinä oli 60 senttiä ylimääräistä, vaikka pidensin hihojakin muutaman sentin. Hetken aikaa tuo harmitti, sillä mikrokuitukangas ei ollut ihan edullisimmasta päästä, mutta sitten keksin, että saan kankaasta Vilholle keväällä kosteutta kestävät pihahousut 🙂 Mikrokuitukankaan kanssa samassa paketissa tuli myös ihanaa norsukuvioista PUL-kangasta, josta teen Vilholle mm. tikkivuorilliset liinailutossut.
Kun puolijoukkueteltasta ottaa etupaneelin pois, siitä tulee lähes normaalin kokoinen ja hyvinkin käyttökelpoinen takki. Takki on jo testattu sateessa, tuulessa ja reippaalla kävelyretkellä. Kangas ei ole sadetakkimaisen hiostavaa, vaan yllättävää kyllä hengittää mukavasti. Pientä sadetta takki pitää hienosti, eikä tuulikaan puhalla läpi. Yleisesti ottaen takki yllätti minut positiivisesti! Ennen kaikkea se oli nopea ja helppo tehdä, puhumattakaan taloudellisesta säästöstä uuden takin hankintaan verrattuna.
Vastaa