Kategoria-arkistot: Askartelut

Työväenopiston kurssilla opettaja näytti meille kirjansivuista tehdyn himmelin, johon ihastuin välittömästi. Muutamia viikkoja ehti kulua ennen kuin ehdin tarttua tähän puuhaan, mutta nyt himmelini on valmis. Työstettäväksi pääsi ranska-suomi -sanakirja, jota olen kuljettanut asunnosta toiseen jo lähemmäs 20 vuotta, vaikkei sille sanottavaa käyttöä ole ollut sitten lukion. Himmelin ison kuution pitkät sivut ovat sanakirjan koko sivun mittaisia. Leikkasin sivun irti, rullasin sen tiukasti ohuen sukkapuikon (2 mm, mutta voisi olla ohuempikin) ympäri ja liimasin reunasta kiinni. Näin valmistamistani pilleistä kokosin himmelin. Yksi pitkistä pilleistä on saanut vähän vauriota, sillä se on ilmeisesti joutunut 2-vuotiaan Einon hampaisiin. Koristeena on lasikristalleja, jotka ovat myös kulkeeneet mukanani jo yli vuosikymmenen. Aioin alkujaan tehdä niistä valaisimen (niitä on iso pussillinen), mutta tajusin jossain vaiheessa, etteivät ne ihan riitä. Olen sitten käyttänyt niitä askarteluihin. Oletko sinä jo hurahtanut himmeleihin? Meillä näitä alkaa jo olla yli oman tarpeen. Tein nimittäin kranssihimmelin oveen ihan vain kokeilun vuoksi…

Lue Lisää

Silmiini osui tuossa yksi päivä Unikuun terapiahuoneen jakama linkki, jonka takaa löytyi tämäntyyppisiä huopatähtiä/kukkia. Tein ensin tuon oikeanpuoleisen, mutta sakarat ovat kovin heiveröiset. Kuusisakarainen on selvästi tukevampi, ja onhan se kauniimpikin 🙂 Näitä tarvii kyllä varmaan tehdä vielä muutama lisää! Ihanaa välipalapuuhailua tällainen pieni askartelu, kun ei enää tarvi noita pitsejäkään virkkailla.

Pitihän näitäkin sitten kokeilla. Ajanhukkaa, sanoisinko 🙂 Jos näistä nyt jotain hyvää pitää keksiä, niin ovat ehkä ainoat lapsiystävälliset pääsiäiskoristeet meillä – ja todennäköisesti ainoat, jotka ylipäätään tulevat tänä vuonna esille. Ohransiemenet ostin hyvissä ajoin, mutta unohdin kylvää, joten pikkutiput jäävät varmaan kaappiin ensi vuotta odottamaan. Nämä on tehty Suuren Käsityölehden ohjeella.

3/3