Kategoria-arkistot: nahkalaukku

Tein eilisen ja tämän päivän aikana pari pientä laukkua. Molemmissa nahka on kierrätetty isäni vanhasta takista ja vuori on harmaata satiinia. Mitäs tykkäätte? Onko tällainen hitti vai huti ja toimiiko tuo pitsivetoketju tuossa ollenkaan? Itse en pitsivetoketjuista pidä, joten olen vähän jäävi sanomaan siitä mitään. Pitsivetoketjullinen laukku on mahdollisesti tulossa myös myyntiin. Se ei ole ihan priima, joten harkitsen vielä asiaa. Se saattaa myös päätyä lahjaksi 🙂 Alemman tein itselleni.

Ompelin pikaisesti ammattiin valmistuvalle serkulleni pienen laukun. Leveyttä laukulla on 22 cm, joten se on käteensopivan pieni. Laukku on päältä nahkaa, sisältä jotain sisustuskangasta. Sisällä on myös isohko tasku, mutta se jää sen verran syvälle laukkuun, ettei siitä saanut kuvaa.

Pitäisikö myydä kaikki kankaat pois ja hankkia tilalle pelkkää nahkaa?! Kaikki kangasompelukset tuntuvat onnistuvan vähän niin ja näin, mutta nämä nahasta tehdyt on minusta ihan upeita! Olen taas ihan fiiliksissä! Jään ihan sanattomaksi kaikista superlatiiveista, kun ajattelenkin tätä laukkua. Lähtökohtana oli Riimingan Iso-Sinikka laukku, joka oli päällyskankailtaan ihan riekaleina kahden (tai kolmen) vuoden päivittäisen käytön jäljiltä. Laukku on ollut ihan loistava. Koko on täydellinen sekä opiskelukäytössä että hoitolaukkuna. Aloitettuani tänä syksynä taas uudelleen ikuisuusopiskeluni yliopistolla laukku tuli taas päivittäiseen käyttöön, eikä se alkuperäisessä muodossaan ollut enää ollenkaan käytettävä. Laukun sisäosa oli kuitenkin täysin ehjä. Sisätaskussa ei ollut reikiä ja vetoketjut toimivat. Myös hihna oli siisti ja ehjä. Ei siis tarvittu kuin uusi pinta. Ensin suunnittelin uutta puuvillalaukkua, mustaa sellaista. En kuitekaan löytänyt sopivaa kangasta. Projekti venyi, ja minä jatkoi rikkinäisen laukun käyttämistä. Nahkatossujen suunnitteluvaiheessa äitini varastosta löytyi kaksi vanhaa nahkatakkia, jotka sain omia projektejani varten. Tässä on nyt niistä toinen,…

Lue Lisää

3/3