Kategoria-arkistot: neliöliina

Eilen valmistui ensimmäinen itse tekemäni neliöliina. Ajatus sellaisen tekemisestä oli pyörinyt  päässäni jo pitkään, mutta toteutus venyi venymistään. Sitten tuossa yhtenä päivänä kiertelin itsekseni kaikessa rauhassa Jättirätissä ja näin (jo aiemmin bongaamani) maatuskakankaan. Näin heti sieluni silmin kankaan neliöliinan paneelissa. Olen viime aikoina ollut melko heikkona maatuskakuvioihin, joten olen esimerkiksi tietoisesti välttänyt Jyskiin menoa (joskaan sen välttäminen ei kovin vaikeaa ole 🙂 ), sillä siellä on myynnissä maatuskakerniä, jota en ehkä voisi vastustaa, mutta en myöskään usko, että tekisin moisella mitään.. Mallia neliööni otin täältä ja täältä. En kuitenkaan noudattanut täysin kumpaakaan, kuten kuvasta näkyy. Lukemani mukaan mielipiteet toppauksista jakautuivat kahtia. Toiset tykkäsivät kovasti, toiset eivät lainkaan. Tein mieleiseni kompromissin ja toppasin liinaosia kevyesti. Olkahihnoissa on yksi fleecekerros välissä ja vyötäisillä porrastettuna kaksi. Itse ompeluvaihe oli murhetta täynnä. Tein lähes jokaisen sauman ainakin kahdesti. Vilho pyöri huoneessa tai ajatukset olivat muuten siellä ja täällä, mutta eivät ikinä oikeassa paikassa. Unohdin…

Lue Lisää

1/1