Kategoria: ohje
-
Apina ja panda sekä ohje taskun ompeluun
Ompelin tämän kauluspaidan jo joskus kesällä, mutta se jäi laittamatta blogiin, sillä väärä koko harmitti niin paljon. Näin tämän eteen valtavasti vaivaa, ja lopulta tämä oli pari kokoa liian pieni. Kaavat ovat Ottobresta (6/2015) ja malli on nimeltään Peter Pan. Malli on tosi kiva, mutta mitoitus on kyllä ihan hullu. Tarkastin kaavat huomattuani väärän koon,…
-
Leijonasetti ja ohje housujen säädettävään vyötäröön
Verson puodin ompelukerhon yllätyspaketista löytyi ihanaa Leena Rengon suunnittelemaa Leijonamieli-kangasta. Ompelukerhon ideana on ommella yllätyskankaasta tiettynä aikana, joka nyt oli 19.-24.9. Ihastuin kankaaseen heti, samoin kuin Einokin. Koska hän oli veljeään innostuneempi kankaasta, päätin ommella jotain hänelle. Matkaan tuli mutkia heti alussa, sillä perheeseemme rantautui vatsatauti. Ensin sen sairasti Eino, minkä seurauksena valvoin useamman yön.…
-
Sydänystävän matto
Tein tämän maton omalle sydänystävälleni joululahjaksi ja yleisön pyynnöstä kirjoitin samalla virkkausohjeen. Kuvan matto on virkattu poppanakuteesta, enkä muistanut sen enempää punnita kuin mitatakaan sitä. Paksumpaa trikookudetta vastaavaan menee reilu kilo ja mitat ovat noin 60×60 cm. Koko ja kuteen menekki ovat suuntaa antavia, sillä ne vaihtelevat kovasti riippuen kuteen paksuudesta.Lataa ohje tästä