Kategoria: välikausi

  • Välikausihousut yksivuotiaalle

    Ostin Einolle syksyllä Name Itin softshell-takin alerekistä. Siihen ei kuitenkaan ollut sopivia housuja, ei siinä kaupassa, eikä oikein muuallakaan. Myöskään sopivaa välikausihaalaria ei sattunut vastaan, vaikka kävin muutamalla kirpputorikierroksella sen takia. Kierrokselta tarttui kuitenkin mukaan alimmassa kuvassa näkyvät Vikingin goretexit, joiden ainut kauneusvirhe on ilmeisesti hiekkalaatikkohiekan värjäämä verkkokangas. Sisältä ja pohjista kengät olivat lähes uutta…

  • Kevätsäitä odotellessa

    Ulkona on reilut 20 astetta pakkasta, joten kevättakki piti kuvata sisätiloissa. Takki syntyi hetken mielijohteesta lauantaina niistä tarvikkeista, joita nurkista sattui löytymään.  Vakosametti on mummun vanhasta takista (Kaunotar), vuorikangas saatu mummulta ja vetoketju omista varastoista. Välissä on vielä vatiini. Kaavana OB Against the wind (1/2013), pituus 104, leveys 98. Taskut ovat alkuperäisestä Kaunottaren takista.

  • Kukkiva kevät

    Tarvitsin välikausitakin jo vuosi sitten – tai kaksi tai kolme vuotta sitten. En ikinä löytänyt sellaista kaupasta, ja edelliset välikaudet sinnittelin kantotakillani, joka viime syksynä tosin oli jo ainakin kolme kokoa liian suuri rumilus. Päällyskangas on Ikeasta, smaragdinvärinen vuorikangas kaverin isotädin perintöä, vetoketju ja välissä oleva vatiinivuori Jätti-Rätistä. Näin halpaa takkia en ole tehnyt varmaan…