En tuossa yhtenä yönä meinannut saada nukutuksi, kun mielessä pyörivät mahdolliset värivaihtoehdot karhupaitaa varten. Laatikossa lojunut punainen trikoo oli kuin olikin juuri samaa sävyä karhukankaan punaisen kanssa ja – ennakkosuosikkina – se valikoitui pohjaväriksi.
Koska varastossani ei ole loputtomasti erivärisiä trikootilkkuja, piti applikointikuvio valita olemassa olevien värien mukaan. Eilen illalla applikaatio näytti vielä ihan täydelliseltä, mutta eihän se sitä enää ole.. Silmät katsovat mihin sattuu, eikä tuo ”kuva kivasti toisessa reunassa” toiminutkaan niin kuin ajattelin. Nyt se näyttää siltä, kuin se olisi ollut tarkoitus laittaa keskelle muttei olisi ihan osunut.
Päällä paita näyttää paljon paremmalta. Tosin Vilho ahdistui applikoidusta kuvasta. Ensimmäinen puoli tuntia paidan pukemisen jälkeen kului kuvan venyttämiseen ja paidan kiskomiseen pois päältä. Tosi kiva siis….
Kaava on sama kuin aiemmissa teepaidoissa tai pyjaman paidoissa, miten vain. Malli on tällä hetkellä ihan paras. Menee päälle ilman neppareita ja istuu nätisti hoikalla pojalla.


Vastaa käyttäjälle Heidi Rajamäki Peruuta vastaus