Pientä jouluista kotiin

Pientä jouluista kotiin

Olen jo useamman vuoden ajan tehnyt joulukukka-asetelman itselleni ja äidilleni. Tänä vuonna asetelman teko jäi taas kerran vähän myöhäiseksi, ja tein kukkakorin vasta joulupäivänä. Äiti sai valita ostamistani kukista mieluisat, loput jäivät odottamaan omaa koriani.

Kuten yleensäkin, käytin tähänkin koriin aiemmilta vuosilta säästettyjä tarvikkeita. Hakiessani koria äitini varastosta silmiini osui joskus vuosia sitten tekemäni viinipullonkorkkikranssi. Kranssi oli kuitenkin vuosien saatossa hajonnut osittain. Koska en ollut tänäkään vuonna muistanut ajoissa hakea (omasta) metsästä jäkälää, minun piti keksiä jotain sen korvikkeeksi. Näin syntyikin sitten kukkakorin moderni versio, oikein onnistunut sellainen. Pieneen joulupuuhun tein kullanvärisestä kimallepaperista tähden ja oksille huovutin villalangasta pieniä joulupalloja.

Kotikuusemme sai tänä vuonna vain muovipalloja ja huopakoristeita innokkaan alle kaksivuotiaan koristelijan vuoksi. Ostin kauniin koristesavikuusen Nousiaisten vanhan aseman joulumyyjäisistä ja kaupanpäälliseksi sain viisi savisydäntä. Leikkasin savisydämien seuraksi punaisesta huovasta sydämiä ja laitoin näille vihreän pellavanarun ripustusnaruksi. Oikein sieviltä ne kuusessa näyttävät varsinkin, kun kaverina on (muistaakseni) Mynämäen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen viime vuoden joulumyyjäisistä ostamani valkoiset huopasydämet.

3 comments

Tänä vuonna lahjapajani oli sellaisessa kaaostilassa marraskuusta lähtien etten ehtinyt tehdä joulukuusenkoristeita. Pitäisiköhän tehdä ne nyt?

Miksikäs ei 🙂 Mä olen ostanut kaikki kaupan koristeetkin aina vasta joulun jälkeen alennuksista, joten kai niitä voisi tehdäkin vasta joulun jälkeen, jos tulee sellainen olo 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *