Iloista pääsiäistä

Iloista pääsiäistä
 

Iloista pääsiäistä kaikille lukijoilleni! Kiirastorstaina uusi onnellinen omistaja kävi hakemassa valtavan sinisen kulmasohvan meiltä, ja olemme nyt vuorostamme onnellisen sohvattomia. Pitkäperjantain aamuauringossa päätin ryhtyä järjestämään olohuonettamme uusiksi. Olemme nyt ainakin puolitoista kuukautta ilman sohvaa, joten kyllähän koti piti sen mukaisesti järjestää.

Olohuoneesta löytyy yhä melko sekalaista seurakuntaa (kuten mielettömän ruma tv-taso), mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa… Vilho ajoi koko aamupäivän onnellisena pattereilla toimivan junansa kanssa ympäri olohuonetta, kun ensimmäistä kertaa oli TILAA! Löysin myös olohuoneen katosta vallan sopivan koukun himmelilleni.

Tein himmelin ohuista pilleistä Suuri Käsityö (3/2013) -lehden ohjeita noudattaen. Näitä tekisi mieli tehdä lisää 🙂 Olen aina halunnut tehdä himmelin, eikä tämä varmasti jää ainoksi, kun on noin pienikin 🙂

Alla vielä kurkistus olohuoneeseen. Sohvapöytä kuuluu samaan sarjaan tulevan sohvan ja nojatuolin kanssa. Pöytä on tehty mynämäkeläisestä pihajalavasta, puuseppänä tietysti rakas mieheni. Myös etuosan pieni keinutuoli ja pöydän takana piileksivä pikkutuoli ovat myös hänen käsialaansa.

Samalla kertaa entinen sohvapöytämme (joka myös on mieheni tekemä) pääsi Vilhon uuteen leikkinurkkaukseen olohuoneen toiselle puolelle. Siellä se on hyvässä sovussa Ikean, Marimekon ja Kukkapuron kanssa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *