Haaste

Haaste

Sain tämän haasteen Roudan Murusia -blogin Rouva Roudalta, Toivon taimia -blogin Päiviltä ja Pesä puussa -blogin Tiinalta 🙂

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.

Ohjeet:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Sitten aloitetaan!

11 asiaa itsestäni:

1. Olen temperamentisempi kuin äkkiseltään kuvittelisi.
2. Olen ikuinen opiskelija ja rakastan kirjojen hajua.
3. Rakastan myös vanhoja tavaroita, joissa näkyy vuosikymmenet ja käytönjälki.
4. Kotonamme on valtavasti viherkasveja.
5. Minuun iskee joka kevät talonrakennuskuume.
6. Minulla on tatuointeja, mutta lävistykset olen antanut kasvaa umpeen äitiyden myötä.
7. Minulla on tallessa (itse uutena ostamiani) kankaita ja tilkkuja 90-luvulta asti.
8. Kuten edellisestä voi arvata, minun on todella vaikea luopua juuri mistään.
9. Olen tänä vuonna alkanut käyttää silmälaseja muuallakin kuin kotona ensimmäistä kertaa kuuteentoista vuoteen ja olen melkein sinut niiden kanssa.
10. Rakastan tanssimista.
11. Olen opettanut työväenopistossa itämaista vatsatanssia 9 vuotta 🙂

Rouva Roudan 11 kysymystä minulle:

1. Mainitse kolme (3) asiaa joita ilman et voisi elää ja mistä kolmesta olisit valmis heti luopumaan?
En voisi elää ilman unelmia, harrastuksiani tai perhettäni. Voisin luopua heti suuresta sinisestä sohvasta, televisiosta ja viimeisenä muttei vähäisimpänä äkkipikaisuudestani.
2. Musta vai valkoinen? Musta
3. Osaatko uida? Kyllä
4. Perinteinen hammasharja vai sähköhammasharja? Perinteinen
5. Mikä on ärsyttävin kotityö? Pidän aika harvasta kotityöstä, mutta tiskaaminen on ehkä ikävintä. Onneksi on astianpesukone 🙂
6. Mikä saa sinut suuttumaan? Saamattomat, typerät ja epärehelliset ihmiset.
7. Kumpi oli ensin muna vai kana? Muna. Älä kysy miksi 🙂
8. Mitä näet keittiösi ikkunasta? Etupihan, metsää ja naapurin talon.
9. Onko sinulla jotain pääsiäiseen liittyviä perinteitä, jos on, mitä? Rairuoho ja koivun/pajunoksat tietysti, mutta tänä vuonna taitaa jo pääsiäispupukin löytää meille 🙂 Eli pääsiäissunnuntain aamuna pitää Vilhon pipo olla pihalla, jotta pääsiäispupu voi tuoda sinne suklaamunan.
10. Kuka keksi rakkauden? Ei kukaan. Eikös rakkaus ole ikiaikainen ja perustavanlaatuinen asia?

11. Jos voisit hankkia itsellesi mitä tahansa, hintaa katsomatta, mitä se olisi? Kaunis, tilava ja valoisa koti metsän reunasta.

Toivon taimia -blogin Päivin 11 kysymystä minulle: 

1. Lomamatka kotimaassa vai ulkomailla? Ulkomailla
2. Junalla, autolla vai lentäen? Junalla (autossa tulee huono olo, lentämistä pelkään)
3. Parasta musiikkia juuri nyt? En ole tällä hetkellä erityisen ihastunut mihinkään. Kuuntelen tällä hetkellä enimmäkseen radiota. Ehkä yksi suurimmista radiosuosikeista on Ricky-tick big band & Julkinen sana 🙂
4. Mitä on seuraavana hankintalistallasi? (kangas, lanka yms.) Saumurilankoja 🙂
5. Lempivärisi? Punainen eri sävyissään
6. Mitä katsot telkusta?
Aika vähän mitään. Odotan Downton Abbeyn uutta tuotantokautta 🙂
7. Jos voittaisit lotossa, jatkaisitko töitäsi? En
8. Mitä söit aamupalaksi?
Leipää ja tuoremehua.
9. Facebook vai Twitter? Facebook
10. Paras leffa ikinä? En muista elokuvia enkä varsinkaan niiden nimiä. Voin sujuvasti katsoa samoja elokuvia ihan uusina moneen kertaan…
11. Paras asia sinussa?
En ole turhantarkka, mutta kuitenkin täsmällinen

Pesä puussa -blogin Tiinan 11 kysymystä minulle:
1. Moderni, retro, karkki, romanttinen vai jokin muu?  Ainakin moderni, karkki ja retro 🙂 Muitakin, jos sille päälle satun.
2. Vastenmielisin kotityö? Tiskaus taisi tuolla jo tulla mainittua.
3. Miten monta keskeneräistä käsityötä kaapeista/laatikoistasi löytyy? Öö.. pitäiskö mennä laskemaan? Äkkiseltään muistelisin, että… 3 neuletta ja ainakin 2 ompelusta. Noita voi olla enemmänkin, mutta niistä kaikki tuskin valmistuvat koskaan.
4. Osaako puolisosi neuloa, virkata tai ommella? Puolisoni osaa ommella ompelukoneella 🙂 Hän joskus halusi, että opetan.
5. Oletko valmis purkamaan työn alkutekijöihin, jos et ole lopputulokseen tyytyväinen? Olen, ja olen näin tehnytkin kerran jos toisenkin.
6. Mitä kädentaitoa et osaa, mutta haluaisit oppia? En osaa kutoa kangaspuilla, mutta olen aina haaveillut omista kangaspuista.
7. Milloin viimeksi olet opetellut uuden kädentaidon ja minkä? Onko himmelin teko uusi kädentaito? 😀
8. Mitä taitoa et ikinä olisi kuvitellut osaavasi, mutta opit kuitenkin? Olen varmaan pitänyt kaikkea mahdollisena, kun ei tule mitään mieleen.
9. Saatko kädentöihin perheeltäsi kannustusta vai lasketaanko se aikavarkaaksi? Saan kannustusta ainakin jossain määrin. Koen ehkä itse ompelun välillä ajan varastamiseksi perheeltä..
10. Tekele, mikä ei mennyt niin kuin Strömsössä? Näitä on paljon. Yksi surullisimmista on villatakki, jonka minä neuloin kaksi kertaa. Sitten äitini neuloi sen kolmannen kerran ja nyt se odottaa taas purkamista, kun en ole vielä koskaan käyttänyt sitä!
11. Miten monta itse tehtyä lahjaa annat ja saat vuodessa? En saa montaa itse tehtyä lahjaa. Äitini neuloo minulle kaikenlaista silloin tällöin ihan muuten vaan ja mieheltäni olen saanut myös jotain itse tehtyä.

Koska tämä haaste on kiertänyt suurimman osan listallani olevista blogeista (tai ne on ainakin haastettu jo tähän), jätän laittamatta haastetta eteenpäin.

1 comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *