Bussihousut ja jopotakki

Bussihousut ja jopotakki

Kun äiti on kipeä, blogikuvat pitää ottaa sisätiloissa, vaikka kyseessä on ulkovaatteet… Sekä takki että housut on  tehty Ottobren (4/2012) kaavoilla. Sammarit syntyivät eräänä perjantai-iltana ompeluhaasteen seurauksena. Tarkoitus oli tehdä jotain joustamattomasta kudotusta kankaasta, aikaa oli 2 tuntia. Kaavat ovat Funky Boy koossa 98, mutta sovituksen jälkeen pidensin yläosaa vähän takaa, sillä murun iso pylly (edes ilman vaippaa) ei mahtunut housuihin 🙂

Ihana jopotakki on samasta lehdestä Young Hero -bikertakki. En alkujaan lämmennyt mallille yhtään, mutta nähtyäni Kiikkusaaren Marian lohikäärmetakin, syntyi ajatus tästä. Jopokangasta jäi tämän jälkeen tasan yhden polkupyörän verran, joten ihan jokaista palaa ei voinut asetella kuvioiden mukaisesti. Vetoketjua minulla ei ollut sopivaa, enkä ikinä muistanut sitä ostaa, joten laitoin tähän ruskean ketjun, jonka päälle ompelin harmaan kanttinauhan. Minusta näkyviin jäävä vetoketjunreuna näytti kömpelöltä, kun kyseessä ei ollut erityisen tyylikäs ketju. Takki on täysin vuoritettu silkkivuorilla.

Vakosametti omista varastoista (2000-luvun alusta 🙂 ) ja bussikangas Eurokankaasta.
Takin jopokankangas ja resori Majapuulta ja muut tarvikkeet omista kätköistä.

14 comments

Upeat! Mahtavasti kohdistettu kuviot!. Mä en (taaskaan) jaksanut panostaa siihen, että olisin saanut kuviot noin hienosti jatkumaan vetoketjun yli. Selittelynä voisi lisätä, että kangastakin oli naftisti, mutta ehkä se olis riittänyt;) Tuo harmaa on niin tyylikäs! Se ois ollut mullakin ykkösvalinta, mut myöhästyin.

Täytyy myöntää, että yllätyin itsekin kohdistuksesta 😀 Miehen takin jälkeen kankaasta jäi pieni pala, jos leikkelin tämän. Jäljelle ei jäänyt käytännössä mitään. Ja tosiaan tämä oli keskentekoisena toista viikkoa, joten en yhtään muistanut mitä kuvioita olin kohdistanut ja mitä en 🙂

Onpa hieno takki! =) Tuota samaa kaavaa olen monesti miettinyt että pitäisi ottaa testiin ja koittaa tehdä pojille takit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *