Jättiläislumihiutale ja joulumekko

Jättiläislumihiutale ja joulumekko

Aloitin tämän valtavan neuletakin tekemisen maaliskuussa ja neuloin sitä enemmän ja vähemmän ahkerasti marraskuun loppuun asti. Deadlinena itselleni oli ristiäiset, ja sainkin tämän lopulta valmiiksi jo hyvissä ajoin, sillä ristiäiset olisi tarkoitus pitää vasta tammikuun alussa.

Malli on Modasta (2/2010), ja hankin langat pian lehden ilmestyttyä. Lankana on Dropsin Kid-Silk, joka on 75% mohairia ja 25% silkkiä. Tämä on ehdottomasti haastavin ja työläin neuleeni. Kuviot olivat helppoja, mutta mallia joutui seuraamaan tarkasti. Lisäksi lanka oli liukasta ja järjettömän ohutta.

Mekon hurautin pikaisesti kasaan jouluaattona, kun tajusin unohtaneeni omat vaatteeni… Alaosa on Ikasyrin neulekuvioista jerseytä ja yläosa yllättäen myöhemmin tummansiniseksi paljastunutta singletrikoota. Yläosa toimii imetyspaitana, ja ylä- ja osan välissä on koristeena puuvillapitsi. Melkoisen tasaisesti onnistuin keräämään raskauskiloni, sillä niitä on jäljellä vielä 10, vaikka kuvasta sitä ei heti arvaisi.

11 comments

On kyllä todella kaunis. Itse olen kutonyt todella ohuesta merseroidusta puuvillalangasta pyöreitä liinoja, isojakin. Niinkuin kerroit, mallia saa / joutuu seuraamaan todella tarkoin, ettei tarvi olla purkaamishommissa. Kovin tekis kyllä mieli tehhä itellekkin tuollainen ihanuus. On se vaan niin kaunis.

Hurjan kaunis, jos niin voi ylipäätänsä sanoa! Tuo lanka kutkuttelee minuakin, mutta taitaisi jäädä kesken. Mutta kyllä tuo on vaivan arvoinen ja ikuinen kaunistus.

Valtavan kaunis neule! Haaveilin neulovani tuon mallin silloin, kun tuo Moda ilmestyi, mutta jostain syystä se on unohtunut.

Minulla tämä malli lankoineen odotti tosiaan aloittamista kolme vuotta. Aloin jo kerran neuloa tästä yksinkertaisempaa neulepaitaa, mutta purin sen kolmen senttiä neulottuani, kun eihän tämä lanka päässyt sileässä neuleessa ollenkaan oikeuksiinsa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *