Maailman mukavin mekko

Maailman mukavin mekko

Tässä on varmasti maailman mukavin mekko. Menee yhtälailla kotona kuin koulussakin, sukkahousuilla tai leggareilla tai pelkillä villasukilla! Idea lähti Nosh-kutsuilta, joilla sovitin Noshin naistenmalliston sinistä tähtitunikaa. Se oli aivan ihana, ja kopioin mallin tähän. Haluaisin tämän vielä joko yksivärisenä tai jollain rauhallisella graafisella kuosilla.

Koska olen niin tavattoman kätevä emäntä, en kirjoittanut ylös, mitkä kaavat tässä on pohjana (ja lainasin lehteni jo kaverille…). Google kuitenkin osasi auttaa minua, ja kaavojen pohjana on siis Friday Evening (Ottobre 5/2013) koossa 38. Muutin kuitenkin miehustan ja helman muotoa varsin paljon. Levensin mallia siis pian kainaloiden alapuolelta ja tein helmasta aavistuksen pussimaisen ja sipulinmallisen. Kangas on Ainolan hattara, joustocollegea.

En osannut kuvitella tarvitsevani tällaista mekkoa, mutta nyt tarvitsen näitä ehdottomasti lisää!

Ja vielä muistutus lastenvaatekurssista Raisiossa! Tarjolla rauhallista ompeluaikaa hyvässä seurassa Raision Vaisaaressa myös keväällä: Raision työväenopisto, lastenvaatekurssi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *