Tiedättekö sellaisen tilanteen, kun tuntuu, että hukkuu kaikkeen kurjaan työhön, siivoamiseen ja opiskeluun, eikä enää saa otetta oikein mistään? Olin siinä tilanteessa. Koulutöitä oli kasaantunut enemmän kuin tarpeeksi, gradu, jonka ensimmäinen osa pitäisi palauttaa tammikuun alkuun mennessä, oli (ja on yhä) aloittamatta, Einon synttärit ihan ovella, tenttikirjat kesken ja lasten kanssa piti päästä kerhoonkin, sillä muuten he vain kiukuttelivat kotona. Niin, kotona. Kotihoidossa. Onneksi on mummi, joka pystyy hoitamaan poikia muutamana päivänä viikossa. Mutta tietysti tämä pikkujouluaika on kiireistä myös aktiiviselle eläkeläiselle, joka harrastaa kuoroa ja ties mitä kaikkea muuta! Käytännössä ehdin useimpina päivinä lukea tenttiin ja tehdä koulutöitä vain lasten päiväunien aikana. Luojan kiitos, neljävuotiaamme nukkuu yhä päiväunet!
Olin jo täysin kaoottisessa pisteessä itseni kanssa, kun eräänä kauniina (tai sateisena, en todellakaan muista) päivänä päätin ommella tilkkutäkin. Annoin kaiken muun olla, unohdin hetkeksi deadlinet ja tentit ja aloin leikellä jämäkankaista neliöitä. Ja lisää neliöitä. Ja vielä lisää neliöitä. Lapset osallistuivat järjestelyyn, ja siinä yhdessä puuhaillessa oli hauska kuunnella, mitä kaikkia vaatteita pojat bongailivat täkistä. Äitin pipo! Einon yöpuku! Mun housut! Vilhon paita! Mun paita!
Täkistä tuli lopulta ihanan riemunkirjava terapiapeitto. Taustakankaana on Ikean vitosen huopa. En tikannut kuin reunat ympäri. Palat ompelin yhteen saumurilla ilman tukikankaita.
Upea peitto! Voin kyllä samaistua tuohon kiireen tunteeseen. Ihanaa, että sait hetken ompelu terapiaa 🙂
Ihana peitto! Ompelu on kyllä terapeuttista. Välillä on hyvä ottaa kaikesta stressistä pieni irtiotto. Sitten jaksaa paremmin taas. Tsemppiä sinulle!
Tosi hieno peitto!