Eräänä joulukuisena päivänä Vilho ilmoitti minulle, että minun pitäisi pestä pyykkiä, koska hänellä ei ole yhtään paitoja. Pienen tarkastelun jälkeen totesin, ettei niitä paitoja niin montaa ollut pyykkikorissakaan. Olin syksyllä keskittynyt lähinnä pikkuveljen vaatteiden ompeluun, enkä ollut lainkaan käynyt läpi isoveljen kaappia. Poistin vähän ennen joulua poikien kaapeista pienet vaatteet, pienemmältä koon 86 ja isommalta koon 110, jolloin huomasin, ettei Vilholle jäänyt kaappiin kuin parit ehjät kotihousut ja joitain paitoja. Farkkuja löytyisi kyllä, mutta hänpä ei tykkää pitää niitä. Vilho on myös melko tarkka siitä, että vaatteiden pitää olla ehjiä, joten serkkupoikien vanhat polvista puhki kuluneet housut eivät kelpaa (ellen minä paikkaa niitä ensin).
Ompelin siis joulun alla sarjatuotantona vaatteita pojille. Myös Eino sai muutaman paidan, koska olin jo ostanut kankaat valmiiksi. Housujen kaava on piirretty Miikkarin housuista, joiden malli on sopinut Vilholle hyvin. Laitoin näihin säädettävät vyötäröt Miikkarin mallilla, joten käyvät varmasti myös pikkuveljelle sitten joskus. Koko on noin 116/122 tai jotain sinne päin. Lahkeensuissa on kuminauhakujat, joten lahje ei mene kantapään alle. Molemmat housut ovat paksua velouria.
En jaksanut vaihtaa peitetikkikoneen lankoja, joten punaiset housut on tikattu ompelukoneen jousto-ompeleella. Napeiksi valitsin mahdollisimmat ohuet ja sileät napit.
Paitoja Vilho sai kaksi, ja tämä olikin todella sopiva kaava, Ottobren (6/2013) Mr. Bear koossa 122. Paidat ovat juuri eikä melkein oikeanmallisia. Värit valitsin lähinnä joulua ajatellen. Aatoksi päälle valikoituivat kuitenkin susipaita ja harmaat housut. Ne olivat yllättävät lempparit, sillä aiemmin Vilho on ilmoittanut, ettei hän pidä harmaasta. Näköjään sekin riippuu vähän siitä, millaisia vaatteet muuten ovat.
Pikkuveli sai kolme paitaa. Kitarapaita tuli jouluksi päälle, ja kaksi kilpa-autopaitaa kääräisin pakettiin. Kaikki paidat ovat kokoa 98. Hihat ovat reilunmittaiset, mutta muuten ovat aika sopivia. Viimeisenä oleva kuva oli ainoa kuva, jonka sain Einosta napattua uusi paita päällä. Hän istui keksipalkalla kiltisti laatikon päällä sen 10 sekunttia, mitä yhden kuvan otto kesti. Toista en saanut ottaa. Tällä siis mennään!
Vuodenvaihteen kunniaksi Einolle puhkesi myös toistaiseksi viimeinen 20. hammaskin! Nyt ei toivottavasti tarvi itkeä hampaita muutamaan vuoteen.
Kivoja paitoja ja pöksyt myös! Se on kumma, miten ne lapset onnistuu kasvamaan niin huomaamatta vaatekoosta seuraavaan. Yhtäkkiä aina tajuaa, miten vähän sopivia vaatteita kaapista löytyy, vaikka vasta äsken siellä oli ihan tarpeeksi.
Ihanaa, että äidin ompeluksia kelpuutetaan. ("äiti, pese pyykkiä" hauskaa ja niin hellyyttävää)