Tekijä: Riinu

  • Farkkulegginsit

    Nämä odotivat valmistuistaan, noh muutaman kuukauden. Piirsin kaavat ja kiinnitin ne kankaalle joskus lokakuussa, mutta leikkelin ja ompelin ne vasta nyt, kun olen päässyt edes osasta raskauskiloista eroon. En kuollaksenikaan muista, mistä piirsin kaavat, mutta näissä on aivan liian korkea vyötärö, siis kirjaimellisesti vyötärö, ja lahkeissakin on reilusti ylimääräistä, vaikka jalkani eivät ole ihan lyhyimmästä…

  • Ristiäispuuhailuja

    Meillä juhlittiin eilen ristiäisiä. Itse päivänsankarista ei meidän kameraan osunut yhtään kuvaa (perhepotretteja lukuun ottamatta), mutta otamme ”viralliset” ristiäiskuvat tänään – tai lähiaikoina ainakin. Isoveli luonnollisesti tarvitsi uuden juhlapaidan. Se syntyi Viljamin puodin Hattarakekkereistä – kankaasta, johon rakastuin täysin. Kaavat ovat Ottobren (6/2011) Lumberjack koossa 104. Kuten yleensäkin, muokkailin kaavaa sopivaksi. Valenappilista on koko etukappaleen…

  • Tilkkutäkki

    Olen pitkään miettinyt tilkkutäkin ompelua, mutta se on aina jäänyt. Kynnys on ollut kovin korkea, enkä oikein ole tiennyt, millaisen peiton tekisin. Kun näin Melli Ecodesignin joulukalenterissa tilkkupussin, päätin, että niistä tulee vauvanpeitto. Palasia tulikin reilu satsi, tosin vain kahdessa värissä. Peiton toinen puoli koostuu Majapuun ja Murun neulospaloista. Tikkausta mietiskelin myös jonkin aikaa. Meinasin…

  • Villaa veljeksille

    Rakastuin välittömästi jäänalleihin, eikä ihastukseni ole vielä lainkaan laantunut. Isoveljen paita on Ottobren mallilla Beagle Boy (4/2013). Paidan kaavaa muokkasin sen verran, että hupun tilalla on (täydellisesti onnistunut) piippukaulus. Pikkuveljen body on Kisuliini (6/2012) ja potkuhousut Crawler (4/2013), molemmat koossa 62. Villat ovat Majapuulta ja Pehemiältä. Isi sai joululahjansa vähän myöhässä – viime perjantaina. Hän…

  • Jättiläislumihiutale ja joulumekko

    Aloitin tämän valtavan neuletakin tekemisen maaliskuussa ja neuloin sitä enemmän ja vähemmän ahkerasti marraskuun loppuun asti. Deadlinena itselleni oli ristiäiset, ja sainkin tämän lopulta valmiiksi jo hyvissä ajoin, sillä ristiäiset olisi tarkoitus pitää vasta tammikuun alussa. Malli on Modasta (2/2010), ja hankin langat pian lehden ilmestyttyä. Lankana on Dropsin Kid-Silk, joka on 75% mohairia ja…

  • Essutehdas

    Osallistuin tuossa joulun alla pitkästä aikaa Saumanvaran Savawayhin. Sen tuloksena syntyi pieni esiliina Vilholle koossa 110/116. Koska olin ylimitoittanut kankaantarpeen, tein pikapikaa samanmoisen – vain isommassa koossa – Vilhon kummitädille 🙂 Jospa he vaikka joskus eksyisivät leipomaan samaan paikkaan 😉 Sydän isossa essussa on tasku 🙂 (Lupaan panostaa kuviin taas enemmän, kun pääsemme asustamaan omaan…

  • Meidän joulu

    Ensimmäisenä haluan toivottaa ihanaa ja rauhallista joulua kaikille lukijoilleni. Tässä pieni kuvakollaasi meidän joulustamme 🙂 Veljekset ja meidän minijoulukuusi Pikku-untamoinen nukkui kiikkustuolissa puoli joulua 🙂 Jouluruokailua pitkän kaavan mukaan. Meidän pukit pääsivät mummin kuusen alle. Vilho esitti joulupukille laulun omalla sävelellä ja omilla sanoilla 🙂

  • Sirkusraitoja joulupakettiin

    Tänä vuonna joulupaketteihin päätyy paljon raitoja! Innoittajanani toimi Polarn o Pyretin sirkusmallisto. Läjässä on pienempää ja isompaa pyjamaa ja muuta vaatetta erivärisillä hihoilla ja lahkeilla. Toivottavasti sopivat saajilleen, ja toivottavasti saajat tykkäävt näistä yhtä paljon kuin minäkin!

  • Ensiesittelyssä pikkuveli

    Tätä aarretta odoteltiin muutaman päivän yli odotetun saapumisaja, mutta hän oli ehdottomasti odottamisen arvoinen! Pikku-Eippa on käsittämättömän tyytyväinen lapsi: syö ja nukkuu hyvin, eikä juuri itkeskele. Hieman haastavamman isoveljen jälkeen tuntuu täysin käsittämättömältä, että viikon ikäinen vauva voi nukkua yöllä 7,5 tuntia. Vilholla tällaista sattui ensimmäisiä kertoja yli vuoden iässä. Hän on myös hyvin tarkkaavainen…

  • Vaippatuunausta

    Nyt saa tulla jo! Vaippahyllykin on valmiina odottamassa! Tuunasin siis vanhat ImseVimsen flanellit vähän sievemmiksi. Ne ovat siis kuvassa ylemmässä korissa. Päällystin kaikki flanellit joustofroteetilkuilla, joten ne saa nyt kiinnitettyä näpsyillä. Tarranauhojen ompelu olisi epäilemättä ollut nopeampaa, mutta tämä oli käytännössä ilmainen tapa korjata vaipat helppokäyttöisiksi. Ja ainakin nämä on nyt paljon kivampia käyttää, imutehon…