Kirjoittaja-arkistot: Riinu

Keksin vähän reilu tunti ennen synttäreille lähtöä, että teen vielä pipon sankarille. Googletin kuvan, piirsin sen kaavapaperille, leikkelin pipon ja kankaat ja hurautin pikapikaa kasaan tällaisen: Kovin nättiä – tai ainakaan tasaista – tikkiä tuo ompelukoneeni ei tee. Kankaanvärisellä langalla applikoidessa tuota ei huomaa, mutta tehostevärisessä ommel on aika hurjannäköinen. Onneksi se ei näyttänyt haittaavan 6-vuotiasta kummipoikaani 🙂

Jouduin purkamaan puolet jo neulomastani silkki-mohair-neuleesta, eikä sen neulominen nyt sitten enää innostanut. Päädyinkin sitten tekemään Vilholle pupupipon Novitan Temposta, jotta edes joku neuleprojekti valmistuisi joskus. Tein tästä langasta joskus muutama vuosi sitten villatakin itselleni, ja lankaa oli jäänyt vähän jäljelle. Mallina käytin aiemmin neulomaani pipoa, mutta tämä on nyt vain aika paljon isompi. Vuorina pipossa on Ikasyrin pehmeääkin pehmeämpää leijonajerseytä. Sovituskuvaan karvanvaille 2-vuotias ei tänään suostunut.

Toivottavasti ei, sillä näitä olla luvassa myöhemmin vielä LISÄÄ! Tämän malli on sama kuin kesällä tekemässä hupparissa. Hihoja on levennetty kolmisen senttiä alkuperäisestä, taskut on laskettu alemmas ja pituutta tuli sen verran kuin kankaasta sai.  Arvoin alavaran kangasta pitkään. Kysyin mielipidettäkin, mutta tein silti oman pääni mukaan. Ja valinta on minusta täydellinen!  Sydänvelourit ovat Ikasyriltä, resori muistaakseni Majapuulta, vetoketju Jätti-Rätistä ja norsukangas omista varastoista. ..ja mikä parasta, sydänveloureja jäi vielä isot palat varastoon, vaikka leikkasin samalla kerralla myös Vilhon keväthaalarin näistä samoista kankaista 🙂

Piti tehdä pari pyjamaa Jätti-Rätistä ostetuista kankaista. Ajattelin, että näitä voi käyttää sekalaisina setteinä, vaikka eivät kaikki ihan yhteen täsmääkään: En kuitenkaan raaskinut käyttää kaikkea punaista sydänkangasta pyjamaa, vaan leikkasin lopusta paidan itselleni. Mallina käytin vanhaa H&M:n toppia. Lopuista paloista syntyi vielä ihan pikkuiset peukalottomat trikootumput ja pipo. Aika ihkut, eikös olekin? 🙂 Ja supersöpöä vastasyntynyt-kokoa tietenkin!

Kangasmyyjä katsoi vähän pitkään, kun sanoin tämän sydänkankaan olevan pojalle. Ehkäpä hän siksi leikkasi kankaankin niin knaftisti, että senttiäkään ei ollut yli.. Aika söpö tästä kuitenkin tuli 🙂 Päiväpeittoon on jätetty mahdollisuus käyttää sitä myös pidemmässä sängyssä. Nyt peitto on 130 cm pitkä, mutta poikkipitsin sauman voi purkaa ja taitoksen avata, jolloin peitto sopii tämän pidennettävän sängyn pitkään versioon. Tosin epäilen, ettei Vilho enää silloin kelpuuta moista päiväpeittoa 🙂 Sydänkangas ja pitsit ovat Jätti-Rätistä, valkoinen puuvilla vanha lakana.

En mä ihan pääsiäistunnelmissa vielä ole, vaikka kukkoja piirtelenkin… Näillä ei ole nimittäin mitään tekemistä pääsiäiskoristeiden kanssa, vaan mallina on lapsuusaikainen posliini/savikukko. On ollut valtavan vapauttavaa ”päästä” taas piirtelemään. Olen ollut jo useamman vuoden ajan piirustuslukossa, enkä ole saanut paperille mitään aikaseksi. Nyt nämä netin monet kuosikilpailut ovat innostaneet minut takaisin vanhan harrastukseni pariin, vaikka yhteenkään kisaan en ole virallisesti ottanut osaa. Pääasia tässä nyt kuitenkin on itse piirtäminen, ei kilpailut 🙂

Ostin Latvian reissulta Newyorkerista ihanan pikkuisen hameen. Jo hametta ostaessani tiesin, että käyttäisin sitä mallina vähintäänkin toiseen samanmalliseen. Ja tässä se sitten on 🙂 Myös kuvassa näkyvät fuksianväriset legginsit ovat samalta matkalta. Minulla ei satu ennestään olemaan niihin sopivia vaatteita mitenkään liikaa, joten kai niitä nyt sitten piti tehdä lisää! Tässä onkin sitten hyvin käytettynä kaikki loppu kisuneulos. Paljoa ei ollut enää varaa kohdistaa kuvioita, joten sivukuvia ei esitellä 😉 Kisut istuvat edessä ja takana samalla korkeudella, siinä se. Kangasta ei riittänyt vyötärötaitteelle, joten hurautin (tosin varovaisesti) leveän kuminauhan suoraan hameen yläreunaan. Tämä on siis kaavoitta tehty Majapuun kisuista. Ihana 🙂

Bambipaita syntyi hyväntekeväisyysprojektin sivutuotteena. Onneksi löysin kankaan nyt enkä ensi kesänä, sillä se riitti juuri ja juuri koon 98 paitaan. Bambia jäi tämän jälkeen jäljelle viiden sentin suikale. Nyt voimmekin sitten samistella Vilhon kanssa bambeissamme. En ole ehtinyt sovittaa tätä paitaa kisuhaalarin kanssa, mutta kuvittelisin niiden sopivan yhteen täydellisesti. Tässä vielä koottuna kuviksi kaikki Tyksiin lähtevät vaatteet: Loppuun vielä muistutus Majapuun ompelukilpailusta. Tunikani löytyvät aikuistenvaatteista, ja niitä voi äänestää numeroilla 9 ja 10!

Tämä kangas oli pakko saada erityisesti siksi, että edellinen Vilhon haalarinkangas päätyi omaksi mekokseni. Sain kankaan torstaina suoraan töihin toimitettuna (kiitos siitä), perjantaina ehdin pestä sen ja lauantaina ompelin haalarin. Resoria minun ei tarvinnut edes miettiä. Katselin haalarin kappaleita ja yhtäkkiä näin tuon marjapuuronpunaisen resorin haalarin kantteina. Koska punainen resori on rullalla olevaa valmista kanttileveyttä, laitoin lahkeisiin mustat resorit. Neulos on Majapuulta, marjapuuronpunainen resori anopilta ja musta resori omista varastoista. Kaavat on sovellettu Ottobren Mustikka-haalarista kokoon 98. Ainiin, Majapuun ompelukilpailun äänestys alkaa maanantaina 21.1. Voit käydä äänestämässä minua TÄÄLLÄ! Ompelukseni löytyvät B-kategoriasta numeroilla 9 ja 10!

300/460