Kategoria-arkistot: applikaatio

Ylihuomenna pitäisi lähteä häitä juhlimaan, eikä pojalla ollut mitään uutta päällepantavaa. Olihan se sitten tartuttava kangaskasaan ja saumuriin ja hurautettava kasaan uusi vaatekerta. Pääosassa on musta collegekangas ja mausteena on käytetty Ikasyriltä ostettua pupukangasta (joka valitettavasti on myyty loppuun!). Kaavaat pukuun poimin Suuri Käsityö-lehdestä numero 9/2010. Simppelit peruskaavat, jotka kuitenkin tuntuivat toimivan ihan hyvin. En tosin noudattanut kaavoja ihan täysin. Kaavoissa yläosa ei ole edestä auki ja taskutkin ovat erilaiset. Housujen takapuoleen kokeilin taas applikointia. Tällä kertaa tein ohjeiden mukaan, sain tukikankaan kiinnittymään kunnolla ja käytin taustalla myös repäisykangasta. Ei se kovin suuri ihme taida olla, että tällä kertaa applikointi oli tuhat kertaa helpompaa kuin aiemmin! Muistin jopa kiinnittää kokomerkin ja pesuohjeenkin mukaan 🙂

Siskonpoika toivoi 8-vuotissynttärilahjaksi DC:n hupparia. Noh, koska kaupan paidat olivat ihan superankeita (ja kalliita), tämä täti päätti tehdä mokoman itse! Elikkäs menin ja ostin mustan hupparin ja valkoista collegekangasta. Piirsin DC:n logo tietokoneen ruudulta paperille, leikkasin logon sekä liimakankaasta että collegesta ja silitin kankaan kiinni hupparin etumukseen. Tuo onnistui jopa paremmin kuin odotin 🙂 Toivottavasti lahjan saaja on samaa mieltä. Vähän mieleni keveni, kun kuulin pojan pyytäneen mummiaan kutomaan villapaidan, jossa olisi DC:n logo 🙂

Ensimmäisen applikointiharjoitukseni tein joskus viime talvena. Tällä viikolla olisi tarkoitus saada aikaiseksi applikointi lahjapaitaan, joten ajattelin, että tekniikkaa voisi ehkä ensin harjoitella johonkin omaan vaatteeseen 🙂 Idea tähän applikaatioon tuli tuosta taskun kirahvikankaasta. Teen myöhemmin paremmalla ajalla housuihin collegetakin tuosta valkopohjaisesta kankaasta. Yllättäen housujen malli on taas Me&I-kopio. Olen kertakaikkisen ihastunut tähän malliin, ihan ehdottomat kestopyllylle 😉 Tuonne mahtuu mukavasti vaikka minkälainen vaippa! Lisäksi tiukat resorit nilkoissa takaavat pitkän käyttöiän. Vaikka housut ovat vielä reilun mittaiset, niitä voi jo hyvin käyttää, sillä jalat eivät huku pitkiin lahkeisiin. Applikoinnin aloitin etsimällä netistä ohjeen ja lueskelemalla sen ensin läpi. Olin jo aiemmin ostanut Jättirätistä (ilmeisen huonoa) kaksipuoleista tukikangasta. En saanut tukikangasta kiinnittymään collegeen kunnolla, enkä oikeastaan ymmärtänyt, miksi sen liimakankaan piti olla kaksipuoleista.. Ilmeisesti minulta on nyt jäänyt jokin työvaihe huomioimatta. Sain tukikankaan joten kuten kiinni collegeen, kiinnitin palan hyvin nuppineuloilla ja ompelin reunat kiinni. Silmien mustuaiset ompelin käsin. Koko projekti tuli…

Lue Lisää

13/13