Etusivu » huppari

Kategoria: huppari

Perusvaatetta eskarille

 Tein Vilholle muutamia uusia vaatteita eskaria varten. Ensimmäisenä valmistui Poutapukimon joustocollegesta paita Mekkotehtaan Kahden-paidan kaavalla koossa 134. Olen enemmän kuin tyytyväinen tähän. Sen ompelu onnistui hyvin ja kaava oli juuri sopiva. Housut on tehty Paapiin kaavakirjan Repo-kaavoilla myös koossa 134….

Verson puodin ompelukerhon yllätyspaketista löytyi ihanaa Leena Rengon suunnittelemaa Leijonamieli-kangasta. Ompelukerhon ideana on ommella yllätyskankaasta tiettynä aikana, joka nyt oli 19.-24.9. Ihastuin kankaaseen heti, samoin kuin Einokin. Koska hän oli veljeään innostuneempi kankaasta, päätin ommella jotain hänelle. Matkaan tuli mutkia…

Facebookin ompeluryhmässä oli tässä kesällä haaste, jossa piti antaa jonkun muun valita kolme kangasta ompelijan omista varastoista. Kankaat piti sitten laittaa yllätyspussiin, jonka sai avata muutaman päivän päästä. Minun pussissani oli tätä turkoosia sydänvelouria, vihreänkirjava sekoitekangas ja harmaa-sininen puuvilla. Puuvillasta…

Tänään minulla on pitkästä aikaa ollut lähes toimelias päivä. Kaivoin jopa gradunikin esille! Olin jo luopunut toivosta hakemieni opiskelupaikkojen suhteen, koska sain kevään pääsykokeista vain varasijoja, ja tehnyt uudet suunnitelmat viimeiselle opiskeluvuodelleni. Tänään kuitenkin puhelimeen ilmestyi viestyi viesti: Sinulle vapautui…

Perhekerhohuppari

Nimesin tämän hupparin jo ompeluvaiheessa perhekerhohuppariksi. On tämä kyllä kelvannut yliopistollekin mennessä päälle, koska tämä taisi ylittää omat odotukseni hyvinkin reippaasti. Kaavat ovat virolaisesta Käsityö-lehdestä (kesä 2015), koko 38-40. Valitsin pienimmän koon, mutta sekin oli minulle ihan valtava säkki. Jouduinkin…

Peruspaitoja pojalle

Ajattelin näitä kankaita ostaessani ehkä enemmän pikkuveljeä, mutta ne päätyivät isoveljelle käytännön syistä. Majapuun avoimista avoimista löysin vitosella palan tätä ihana ilmapallokangasta, josta tein pari vuotta sitten pojille vaatteita. Tämä on niin kaunis ja pehmeä! Olen jättänyt viime aikoina monet…

Huppari miehelle

Ompelin tämän hupparin jo joskus syys-lokakuussa, kun mieheni sai uuden työpaikan. Huppari jäi kuitenkin lojumaan vaatehuoneeseen, enkä saanut sitä edes kuvattua. Tein tämän kaveriksi myös harmaan t-paidan Jätti-Rätin palalaaritrikoosta, mutta siitä en saanut otettua järkevää kuvaa. Tämä oli syksyllä sopivamman…

Ei ole varsinaisesti ollut vielä tänä keväänä – tai kesänä – sellainen olo, että pitäisi ommella hellevaatteita! En nytkään tehnyt shortseja, vaan collegehousut hihattoman hupparin kaveriksi. Kaikki kankaat ovat kaapista löytyneitä jämiä. Koitan nyt ihan oikeasti saada kangasmäärää vähenemään radikaalisti….

Back to top