Kategoria-arkistot: housut

Vilho aloitti breakdancen syksyllä, ja huomenna on edessä ensimmäinen esiintyminen! Esiintymisasun pitää olla mustavalkoinen niin, että housut ovat mustat ja paita valkoinen. Vilholla ei kuitenkaan ollut sopivia mustia housuja, joten päätin ommella hänelle breikkihousut. Tämän syksyn aikana housujen polvet ovat olleet kovilla, kun lattialla on tehty polvislideja enemmän kuin paljon. On ollut ihan huikeaa seurata Vilhon kehitystä ja ennen kaikki valtavaa innostusta tanssimiseen. Hän on kokeillut liikkaria, temppukoulua ja jalkapalloa, mutta mikään liikunta ei ole herättänyt tällaista innostusta! Tässä meidän pienellä breikkarilla on siis päällään esiintymisasunsa. Paita on kooltaan vähän pieni kauluspaita (PoPin 110/116), josta käärin hihat lyhyiksi, jalassa on serkun vanhat Vansit ja housut ovat nyt ihan uudet. Housujen pohjana on Ottobren Mock Denim koossa 128. Muokkasin näihin kuitenkin sivusauman, ylikokoiset takataskut ja polvipaikat. Näitä on myös kavennettu kauttaaltaan, eniten ylhäältä. Kankaana on Majapuun harjattu puuvillajoustocollege, Noshin ylläripussista tullut musta resori, kaapista löytynyt neonvihreä trikoo ja musta urheilukangas. Isoissa…

Lue Lisää

Eräänä joulukuisena päivänä Vilho ilmoitti minulle, että minun pitäisi pestä pyykkiä, koska hänellä ei ole yhtään paitoja. Pienen tarkastelun jälkeen totesin, ettei niitä paitoja niin montaa ollut pyykkikorissakaan. Olin syksyllä keskittynyt lähinnä pikkuveljen vaatteiden ompeluun, enkä ollut lainkaan käynyt läpi isoveljen kaappia. Poistin vähän ennen joulua poikien kaapeista pienet vaatteet, pienemmältä koon 86 ja isommalta koon 110, jolloin huomasin, ettei Vilholle jäänyt kaappiin kuin parit ehjät kotihousut ja joitain paitoja. Farkkuja löytyisi kyllä, mutta hänpä ei tykkää pitää niitä. Vilho on myös melko tarkka siitä, että vaatteiden pitää olla ehjiä, joten serkkupoikien vanhat polvista puhki kuluneet housut eivät kelpaa (ellen minä paikkaa niitä ensin). Ompelin siis joulun alla sarjatuotantona vaatteita pojille. Myös Eino sai muutaman paidan, koska olin jo ostanut kankaat valmiiksi. Housujen kaava on piirretty Miikkarin housuista, joiden malli on sopinut Vilholle hyvin. Laitoin näihin säädettävät vyötäröt Miikkarin mallilla, joten käyvät varmasti myös pikkuveljelle sitten joskus. Koko on noin…

Lue Lisää

Ompelin näistä Riivaleista Vilholle paidan lähes tasan vuosi sitten. Sen jälkeen loppu kangas on odottanut käyttöä kaapissa. Sitä on ollut liian vähän kaikkeen, enkä osannut yhdistää sitä mihinkään. Joku aika sitten tilasin Käpyseltä Miszkomaszkon hirviönturkkia, jota suunnittelin yhdistäväni Aarrekidin kankaaseen, jota olen myös hillonnut kaapissa tovin jos toisenkin. Tietystikään kankaat eivät sopineet pätkääkään yhteen livenä. Heitin mokoman kankaan kaappiin. Eräänä päivänä sitten etsin kaapista jotain ihan muuta ja näin nämä kankaat vierekkäin kangaskorissa: täydelliset yhdessä! Molempien materiaali on singletrikoota, paksuus on suht sama ja nämä ovat kuin luodut toisilleen. Päädyin pikkomaan etu- ja takakappaleen, sillä Riivaleita oli jäljellä niin vähän, etten saanut kuvioita mitenkään järkevästi kohdistettua yhteen etukappaleeseen. Ja kyllähän se kannatta. Tästä tuli oikein kiva. Kaavana on uusimman Ottobren (6/2015) Steampunk, johon tein ensin kanttauksen pääntielle. Sovituksessa totesin, että pääntie on ihan hullun iso, ja minulle selvisi, että siihen olisi pitänyt laittaa kaitale kanttauksen sijaan. Purin siis pääntien ja…

Lue Lisää

Ostin punaisen vakosametin varta vasten näitä housuja varten alkukesällä Jätti-Rätistä. Vanhat punaiset housut olivat jo auttamattomasti liian pienet, enkä äkkiseltään löytänyt muuta materiaalia kirkkaanpunaisena. Collegekangas ei siis ollut vaihtoehto. Einon housujen oranssi vakosametti löytyi kangaskaapista. Olen tehnyt siitä joskus housut Vilholle. Malli on superkiva! Tietysti tämä bloggaus on viivästynyt niin paljon, etten enää muista, mikä tämä kaava oli. Ottobresta joka tapauksessa. Mallissa mainittiin, että tämä on kapea, ja se piti paikkansa. Ohjeesta poiketen lisäsin kuitenkin säädettävän kuminauhan vyötärölle ja hyvä niin, koska ilman sitä nämä eivät olisi pysyneet päällä. Vilhon harmaa neulostakki on Noshin bussineulosta, jonka ostin muistaakseni viime syksynä. Einon neulostakin kangasta on jemmattu vielä pidempään, ainakin 1,5 vuotta. Koitin jo myydäkin sitä, mutta koska ostajaa ei löytynyt, ompelin sen sitten tällaiseksi. Einon takin nepparien olisi pitänyt alkaa ylempää, mutta minulla ei ole enää enempää Prymin kansineppareita. Kummankin pojan housuissa on valenappi, jonka alla on neppari. Einon housukangasta oli…

Lue Lisää

Ei ole varsinaisesti ollut vielä tänä keväänä – tai kesänä – sellainen olo, että pitäisi ommella hellevaatteita! En nytkään tehnyt shortseja, vaan collegehousut hihattoman hupparin kaveriksi. Kaikki kankaat ovat kaapista löytyneitä jämiä. Koitan nyt ihan oikeasti saada kangasmäärää vähenemään radikaalisti. Sen pitäisi nyt olla vähintäänkin mahdollista, sillä saan kesällä pelkän kotihoidontuen, josta ei riitä enää ylimääräistä harrastusten rahoitukseen. Muistin housujen kaavan olevan ihan kohtuullisen kokoinen, mutta näistä tulikin ihan kauheat lökarit. Onneksi kangaskin on aika kauheaa, joten nämä toimivat varmasti vallan mainiosti hiekkalaatikolla! Hupparin kaava on Ottobren Hello Shark (3/2015). Tämä on minusta tosi kiva ja oikein mainio tällaisena vähän isona (koko 92). Ja vielä ihanan vihreät kuvat meidän Koivumäeltä! On huikea tunne ajella tuolta peltojen keskeltä kotiin ja todeta aina uudelleen, että tämä on ihana paikka asua. Piha on kaikessa monimuotoisuudessaan sekä loputon työmaa että loputon ilon lähde. Maata kaivaessa murheet unohtuvat vähintään yhtä tehokkaasti kuin ommellessa! (Odotettavissa on…

Lue Lisää

Ostin Einolle syksyllä Name Itin softshell-takin alerekistä. Siihen ei kuitenkaan ollut sopivia housuja, ei siinä kaupassa, eikä oikein muuallakaan. Myöskään sopivaa välikausihaalaria ei sattunut vastaan, vaikka kävin muutamalla kirpputorikierroksella sen takia. Kierrokselta tarttui kuitenkin mukaan alimmassa kuvassa näkyvät Vikingin goretexit, joiden ainut kauneusvirhe on ilmeisesti hiekkalaatikkohiekan värjäämä verkkokangas. Sisältä ja pohjista kengät olivat lähes uutta vastaavassa kunnossa. Koska tossut eivät olleet hinnalla pilattu – maksoin niistä 3,5 euroa – ne tarttuivat mukaan. Tein ensin yhdet tällaiset haalarihousut ruskeasta enstexistä, jota oli jäänyt kaappiin kohtuullisen epäonnisen vaunuverhoiluprojektin jäljiltä. Käytin näiden kaavojen pohjana Ottobren ulkoiluhousuja, joissa ei kuitenkaan ollut vaippavaraa. Ensimmäiset housut olivat siis auttamattoman ahtaat pyllyn kohdalta. Näihin toisiin väljensin kaavoja reippaasti. Housuissa on kaksinkertaiset polvet ja takapuoli. Tosin takapuolen paikkapalat eivät ihan kohdistuneet, kuten kuvasta näkyy. Punainen kangas Jätti-Rätin laarista. Reilut kolme metriä ulkoilukankaita maksoi hurjat 3,5 euroa nekin! Tämä ei ole täysin vettä pitävää, mutta lavuaaritestissä se pärjäsi kuitenkin…

Lue Lisää

Normaalisti jättäisin tällaisen ompeluksen bloggaamatta. Nyt minua kuitenkin harmittaa niin vietävästi tämän kankaan hankkiminen, että päädyin laittamaan nämä likimain julkaisukelvottomat kuvat tänne. Kyseessä on siis Noshin farkkucollege. Yleensä olen kovasti tykännyt Noshin kankaista, mutta tämä oli kyllä suurensuuri pettymys. Ostin kankaan jo viime syksynä, mutta ompelin sen vasta tänä vuonna. Koitin vältellä kankaasta löytynyttä pitkää kudontavirhettä (anteeksi, kankaaseen kuuluuvaa ominaispiirretta: Neuloksen pinnan struktuuriin kuuluvat satunnaiset pituussuuntaiset vaaleat viirut, kuten aidossa denim-materiaalissa, lainaus Noshin verkkosivuilta), mutta osa siitä päätyi toiseen lahkeeseen (kts. ylin kuva). Kankaassa oli siis pitkä lankasuora valkoinen viiru hyvin hankalassa kohdassa. Nämä kuvat on otettu päivän käytön jälkeen. Polviin tuli kauheat pussit, sillä kangas ei palaudu juurikaan. Se ei myöskään jousta juurikaan, joten erehdyin tekemään näistä aivan liian tiukat. Legginsit eivät enää ole järin mukavat päällä ja ne on epämiellyttävä pukea – puhumattakaan siitä, millaisilta ne näyttävät päällä… Lisäksi polviin tuli vaaleat läikät päivän mittaan. Myös takapuoli muuttui…

Lue Lisää

Tämä on oikea tilkkusetti. Housukangasta oli jäljellä tasan tuon verran, paitakankaasta ei riittänyt kahta täysmittaista hihaa, joten toisen jatkoksi piti keksiä jotain muuta. Koska minulla ei ollut samanväristä turkoosia resoria, myös kaulus on tehty joustocollegesta. Kaikki harmaat ovat eri sävyä, mutta näin yhdessä ne silti sopivat minusta hyvin yhteen! Paita on tehty vanhalla luottokaavalla, housut on muokattu versio Ottobren Tiikeristä. Koko on 86. Erityisen tyytyväinen olen etukappaleiden onnistuneisiin kohdistuksiin. Pilvikangasta jäi tämän jälkeen yksi kämmenenkokoinen pala, joten kaavoja sai hetken pyöritellä palasilla ennen kuin sopivat kohdat löytyivät! Sivusamoissa pilvet saivatkin sitten jo mennä, miten menivät. Kuvat on otettu aamulla seitsemän jälkeen, ja malli näyttääkin ihan vastaheränneeltä 🙂 Epäilen myös, että kamerassa saattoi olla manuaalitarkennus päällä, sillä kuvat ovat vähän liian pehmeitä. Tarkennus ei siis ole ihan kohdillaan, mutta Lightroomissa sain kuvia terävöitettyä sen verran, etten viitsi enää ottaa uusia. Mun pieni punapääni ❤  

Eino sai ikuisuuksia (eli noin 3 vuotta) jemmatusta kankaasta ihanan pehmeän velourasun. Isoveli oli tämänikäinen keskellä kesää, joten sopivankokoisia lämpöisempiä sisävaatteita olikin yllättävän vähän tallessa. Housut on Ottobren Tiikerin madalletulla kaavalla koossa 86 ja takki on Stardust myös koossa 86. Velour on tosiaan tilattu Saksasta ja hupun vuori on Viljamin puodista. Täydellinen vetoketju löytyi Jätti-Rätistä. Sekä housuissa että hupparissa on yksi pallomainen tasku.

Olemme viettäneet melko väsynyttä joulua. Vaikka Einon vatsaoireet helpottivat (lehmän)maidottomalla ruokavaliolla ja 16. hammas helpotti loppuja kipuja, on riesanamme yhä sitkeääkin sitkeämpi flunssakierre. Olen sairastanut poikien kanssa koko joulukuun, ja nyt alkaa vähitellen tympäistä. Vilholla todettiin perjantain ja lauantain välisenä yönä korvatulehdus ja Eino alkoi yskiä aatonaattona. Yö meni yskiessä ja nukuimme aamuyöllä reilut kolme tuntia. Siitä sitten jatkettiin jouluun, joka ei – kuten arvata saattoi – mennyt erityisen leppoisissa tunnelmissa. Nämä kuvat on otettu aattoaamuna. Voitte kuvitella menon iltapäivällä, kun isompi ei ollut nukkunut lainkaan päiväunia ja pienempikin piti herättää kesken omiensa. Einon joulusettiin kuului samistelupaita, jonka piirsin jonkun ennestään kansiosta löytyneen raglanpaidan kaavaa mukaillen saman tyyliseksi kuin viime vuonna ompelemani isoveljen paita. Punaiset housut ovat (muistaakseni) Jätti-Rätin joustocollegea, sekä paidassa että housuissa resorit on Noshin harmaata resoria. Housuissa on reisitaskut, jotka eivät juuri kuvissa näy. Einon vaatteet ovat kokoa 86. Vilhon ruskeat joustofroteiset housut leikkasin vapaalla kädellä Me&I-housujen…

Lue Lisää

10/45