Etusivu » joulu

Kategoria: joulu

Olemme viettäneet melko väsynyttä joulua. Vaikka Einon vatsaoireet helpottivat (lehmän)maidottomalla ruokavaliolla ja 16. hammas helpotti loppuja kipuja, on riesanamme yhä sitkeääkin sitkeämpi flunssakierre. Olen sairastanut poikien kanssa koko joulukuun, ja nyt alkaa vähitellen tympäistä. Vilholla todettiin perjantain ja lauantain välisenä…

Meidän joulu

Ensimmäisenä haluan toivottaa ihanaa ja rauhallista joulua kaikille lukijoilleni. Tässä pieni kuvakollaasi meidän joulustamme 🙂 Veljekset ja meidän minijoulukuusi Pikku-untamoinen nukkui kiikkustuolissa puoli joulua 🙂 Jouluruokailua pitkän kaavan mukaan. Meidän pukit pääsivät mummin kuusen alle. Vilho esitti joulupukille laulun omalla…

Haaveilin jo viime jouluna oikeasta joulukalenterista, mutta sain toteutettua vain tonttutalon. Nyt ryhdyin puuhaan hyvissä ajoin ja sain kuin sainkin kalenteripussukat valmiiksi ennen joulukuuta! Lähdin liikkeelle siitä ajatuksesta, että kalenterista ei tule säkkikankaista, vaan jotain vähän modernimpaa. Itse olen tähän…

Pientä jouluista kotiin

Olen jo useamman vuoden ajan tehnyt joulukukka-asetelman itselleni ja äidilleni. Tänä vuonna asetelman teko jäi taas kerran vähän myöhäiseksi, ja tein kukkakorin vasta joulupäivänä. Äiti sai valita ostamistani kukista mieluisat, loput jäivät odottamaan omaa koriani. Kuten yleensäkin, käytin tähänkin koriin…

Hyvää joulua!

En tiedä, miksi alkujaankaan ostin keltaisen Käpyseni-joustofroteen, sillä en koskaan pitänyt siitä. Värikin oli kylmä keltainen, joka ei lämmitä minua pätkän vertaa. Jouluompelusten lomassa löysin kankaan ja mietin, miltä se näyttäisi värjättynä. Kotoa löysin yhden paketin Nitron punaista väriä ja…

Lahjahuivin neulomisen aloitin suhteellisen ajoissa, jo joulukuun alkupuolella. Eihän tästä ensin pitänyt mitään lahjaa tullakaan, itselleni minä nämä langat ostin, mutta jossain vaiheessa aloin laskemaan hartiahuivejani ja totesin, että voisin hyvin antaa tämän lahjaksi jollekin. Koska hartiahuiveista oli ollut puhetta…

Pääsin aloittamaan lahjaompelukset vasta joulunalusviikolla. Vähän meinasi mennä kiireeksi noiden kanssa, mutta lahjaksi tulevat pääsivät kyllä ajoissa paketteihin. Ensimmäisenä oli vuorossa applikoidut collegehousut anopille. Olin saanut kankaan näitä varten jo vuosi sitten, mutta aikaa ei ompelulle ei ollut löytynyt.. Noh,…

Tuunausta ja paketointia

Joulu alkaa lähestyä hurjaa vauhtia, ja lahjapakettien kanssa meinasi jo tulla kiirus. Sysäsinkin syrjään kaikki omat projektit kuten vanhan villapaidan fiksaamisen, oman myssyn ja kaulahuivin neulomisen, ja ryhdyin valmistelemaan pehmeitä joululahjoja. Oikeastaan ainut uusi projekti noista oli myssy, sillä kaulahuivi…

Back to top