Kategoria-arkistot: välikausi

Ostin Einolle syksyllä Name Itin softshell-takin alerekistä. Siihen ei kuitenkaan ollut sopivia housuja, ei siinä kaupassa, eikä oikein muuallakaan. Myöskään sopivaa välikausihaalaria ei sattunut vastaan, vaikka kävin muutamalla kirpputorikierroksella sen takia. Kierrokselta tarttui kuitenkin mukaan alimmassa kuvassa näkyvät Vikingin goretexit, joiden ainut kauneusvirhe on ilmeisesti hiekkalaatikkohiekan värjäämä verkkokangas. Sisältä ja pohjista kengät olivat lähes uutta vastaavassa kunnossa. Koska tossut eivät olleet hinnalla pilattu – maksoin niistä 3,5 euroa – ne tarttuivat mukaan. Tein ensin yhdet tällaiset haalarihousut ruskeasta enstexistä, jota oli jäänyt kaappiin kohtuullisen epäonnisen vaunuverhoiluprojektin jäljiltä. Käytin näiden kaavojen pohjana Ottobren ulkoiluhousuja, joissa ei kuitenkaan ollut vaippavaraa. Ensimmäiset housut olivat siis auttamattoman ahtaat pyllyn kohdalta. Näihin toisiin väljensin kaavoja reippaasti. Housuissa on kaksinkertaiset polvet ja takapuoli. Tosin takapuolen paikkapalat eivät ihan kohdistuneet, kuten kuvasta näkyy. Punainen kangas Jätti-Rätin laarista. Reilut kolme metriä ulkoilukankaita maksoi hurjat 3,5 euroa nekin! Tämä ei ole täysin vettä pitävää, mutta lavuaaritestissä se pärjäsi kuitenkin…

Lue Lisää

Ulkona on reilut 20 astetta pakkasta, joten kevättakki piti kuvata sisätiloissa. Takki syntyi hetken mielijohteesta lauantaina niistä tarvikkeista, joita nurkista sattui löytymään.  Vakosametti on mummun vanhasta takista (Kaunotar), vuorikangas saatu mummulta ja vetoketju omista varastoista. Välissä on vielä vatiini. Kaavana OB Against the wind (1/2013), pituus 104, leveys 98. Taskut ovat alkuperäisestä Kaunottaren takista.

Tarvitsin välikausitakin jo vuosi sitten – tai kaksi tai kolme vuotta sitten. En ikinä löytänyt sellaista kaupasta, ja edelliset välikaudet sinnittelin kantotakillani, joka viime syksynä tosin oli jo ainakin kolme kokoa liian suuri rumilus. Päällyskangas on Ikeasta, smaragdinvärinen vuorikangas kaverin isotädin perintöä, vetoketju ja välissä oleva vatiinivuori Jätti-Rätistä. Näin halpaa takkia en ole tehnyt varmaan koskaan. Hintaa ei tullut edes kolmeakymppiä. Vetoketjua avaamalla ja sulkemalla kauluksista saa suuret tai vähän pienemmät. Kaavat on muunneltu OB:n (5/2012) Luxurious Flowers -mallista. Helmaa ja hihoja on pidennetty, tasku muutettu vetoketjuttomaksi läppätaskuksi sekä huppu on vaihdettu kauluksiksi. Myös rintojen kohdalta kaavaa piti yllättäen leventää. Kaulusten kaavat on puolestaan muunneltu Burdan (9/2002) takkikaavoista.

3/3