Kategoria-arkistot: body

Remonttievakon aikana ompelin äitini saumurilla (joka muuten omaani verrattuna toimii kuin unelma) ja ompelukoneella Vilholle uusia vaatteita. Tarve collegetakille alkoi olla akuutti, ja muut osat syntyivät ikään kuin sivutuotteena, kun kerran pääsi ompelun makuun. Olin ostanut turkoosin interlocktrikoon jo aiemmin keväällä, mutta pojan kasvaessa huikeaa vauhtia en viitsinyt ommella siitä aiemmin mitään. Nyt olikin ihan viimeiset hetket tehdä ainakaan bodya kankaasta, sillä kangasta oli pituussuunnassa juuri ja juuri tämän 74-senttisen puvun verran. Takki ja verskat on ommeltu alkujaan vaippakankaaksi ostamastani luomubambusta. Totesin nimittäin jossain vaiheessa, etten todellakaan tarvitse enempää vaippoja ja päätin ommella kankaasta vaatteita. Kaavat bodyyn ja huppariin otin Ottobre-lehdestä, verskojen kaavat piirsin vanhoista Me&I-verskoista, tosin isommassa koossa. Me&I:n kilppariverskat ovat olleet niin hurjassa käytössä mielettömän istuvuutensa ansiosta, että samalla mallilla täytyi saadat isommatkin! Lopulta setin suunnitteluun kului enemmän aikaa kuin ompeluun. Verskat hurautin kasaan muutamassa minuutissa pelkällä saumurilla, eikä noissa muissakaan montaa ompelukonesaumaa ole. Kyllä nyt pitäisi pojan…

Lue Lisää

21/21